SALILÄSKIN KESKIKESÄ

Juhannus on juhlittu ja arkeen palattu menestyksekkäästi. Kaikille, jotka viettivät juhannuksen festareilla, toivotan voimia ja jaksamista. Niistä kekkereistä ei nimittäin päivässä, eikä kahdessakaan, palauduta. Suurin osa suomalaisista taitaa kuitenkin luottaa vielä mökkijuhannukseen. Itse olen tätä mökkikastia, ja onnekseni pääsin töiden jälkeen yhdeksi yöksi juhannusta viettämään siskoni miehen mökille. Oikeastaan näin kaikki sisarukseni juhannuksen aikana, mikä oli todella mahtavaa.

Yritän päästää kaikesta turhasta irti. Olen huomannut, että elämässä ei tarvitse tapahtua mitään kummallista ollakseen onnellinen. Pienet asiat ovat niitä kaikkein parhaimpia: kävely kauniissa luonnossa perheen kesken ja kukkia keräillen. Kaikki ihmiset eivät tietenkään arvosta luontoa samalla tavalla kuin minä, mutta minä koen olevani etuoikeutettu, kun pystyn imemään luonnosta energiaa ja tunnen suurta iloa, kun saan kulkea metsässä. Sen lahjan olen perinyt isältäni. Kun marjastus- ja sienestyskausi alkaa, tulen kertomaan metsäretkistäni enemmän. Marjastuksen ja sienestyksen lisäksi toivon, että tänä syksynä osaltani alkaa myös metsästyskausi.(!)

Ei puhuta enempää syksyn suunnitelmista, vaikka keskikesä onkin jo ylitetty. Juhannuksena tuli syötyä hyvin, nukuttua huonosti ja käveltyä paljon. Muuta treeniä en pyhinä jaksanut vääntää. Eilen kävin salilla pitkästä aikaa treenaamassa pakarat ja etureidet. Viime salikerrasta oli niin pitkä aika, etten muistanut, mitä kaikkea salille pitää pakata mukaan ja puolet tavaroista jäi. Ei se mitään, sillä ainoa välttämätön on vesipullo!

Jos eilistä ei lasketa, viimeisin kova treeni oli yllätys yllätys - Hero Outdoorin ulkotreeni Mustikkamaalla. Eevsku ja Nanna vetivät meille pikajuoksutreenin erittäin lyhyillä palautuksilla, jonka jälkeen tehtiin vielä kaksi patteria erilaisia lihaskuntoliikkeitä. En ole koskaan menettänyt varmaan tunnissa noin paljon kaloreita (600!) En laske kaloreita, mutta menetettyjen kaloreiden määrä kertokoon treenin intensiteetistä ja sykkeiden tasosta jotain. Seuraavana päivänä mulla oli vatsalihakset niin kipeät, etten pystynyt yskimään saati nauramaan. Nauramiseni kuulosti siltä, kuin olisin yrittänyt olla tukehtumatta omiin tekohampaisiini. Se treenin jälkeinen fiilis oli aivan uskomattoman hyvä. Tiedän, etten tule yksin pystymään noin koviin treeneihin, joissa sykkeet ovat korkealla kokoajan. Tuollaiset treenit vaativat ehdottomasti ryhmän paineen ympärille.

Erittäin suureksi harmikseni en pääse Mustikkamaalle kolmeen seuraavaan keskiviikkoon, sillä työt haittaavat harrastuksia. Tämä oli odotettavissa jo silloin, kun ilmottauduin tähän touhuun mukaan, joten ei auta valittaa. Onneksi meille Herolaisille on hyviä treeniohjeita kotona tehtäviksi!

-EVE