lauantai 1. heinäkuuta 2017

TREENI | KESÄKUUN PARHAAT

Tiedättekö sen tunteen, kun jääkaapissa ei ole oikein mitään, ja täytyy yrittää koota jokin järkevä ateria, jolla jaksaisi treenata? Keitin kaurahiutaleista (joita oli tasan 1,5 desiä) ja proteiinijauheesta puuron, joka on kuin sahanpurua pureskelisi. Vettä ei ollut tarpeeksi, joten kaurahiutaleet eivät ehtineet keittyä pehmeiksi ja proteiinijauhe jäi paikoin klimpeiksi. Höystin annoksen täysmaidolla ja kookosöljyllä, että saisin sen nopeammin alas. Aina ei voi onnistua, ei edes Saliläskin kesäkeittiössä.

Yritän saada kulinaristisen taidonnäytteeni vaatimattomista aineksista päätökseen tässä kirjoittamisen lomassa.

Kuukausi on jälleen vaihtunut, ja on aika käydä läpi kesäkuun treenisaldo. Kesäkuussa treenejä kertyi 31 kappaletta ja yhteensä 24 tuntia. Tämä on 7 tuntia vähemmän kuin kahtena aikaisempana kuukautena, ja tiedän kyllä, mitä treenejä kalenteristani jäi uupumaan. Siltä, ja myös parilta muulta osalta, kesäkuun treenisaldo oli jonkin asteinen pettymys.


Listasta puuttuu nimittäin kokonaan venyttely ja putkirullaus. Kehonhuolto on jäänyt siis aivan järkyttävän vähälle. Olen aloittanut venyttelyä pari kertaa, mutta kun on tuntunut, että venyvyys on ottanut takapakkia, olen turhautuneena lopettanut ja mennyt nukkumaan. Myös käsilläseisontaprojekti on täysin jäissä. Kaikki selittelyt ja tekosyyt pois - mutta, on yksi syy, miksei ole ollut virtaa. Olen joutunut parissa viimeisessä työlistassa toivomaan vapaita, jotka eivät olisi automaattisesti osuneet juuri niille päiville, jotka halusin vapaiksi. Tunnit on kuitenkin tehtävä täyteen, ja vaikka on kuinka kiva päästä kaikkiin juhliin, jotka yleensä vielä järjestetään 400 kilometrin päässä kotoani, se kostautuu minulle aina pidemmillä työputkilla ja vähemmillä vapailla. Se on ainoa todellinen syy, miksi olen ollut hieman väsyneempi. Olen mennyt joka ilta tosi aikaisin nukkumaan, ellei ole ollut yövuoro. Venyttelen ja teen liikkuvuusharjoituksia yleensä televisiota katsoessani, mutta nyt kun muistelen, niin taisin katsella televisiota illalla kerran kesäkuun aikana.

Jos mietitään hyviä asioita, niin ainakin harrastamani lajit ovat jälleen erilaisia kuin toukokuussa. Pyöräiltyä tuli mukavasti ja liikkuvuusharjoitteet on tehty yleisurheilukentällä erilaisten liikkeiden ja loikkien muodossa. Kehonpainoharjoitukset ovat olleet kaikista kovimpia - arvaat varmaan, että ne on tehty Mustikkamaalla! Ne olivat kesäkuun mieleenpainuvimmat treenit, ja myös porrastreeni isoveljen kanssa Malminkartanon portaissa kuului parhaisiin rutistuksiin.

Heinäkuu, paras kesäkuukausi. Kesäkuun tavoite (käsilläseisonta) meni perseelleen, joten en ota sitä enää uudestaan tavoitteeksi, se onnistuu kun on onnistuakseen. Heinäkuu on siitä kiva, että mulla alkaa vipalla viikolla loma, ja heinäkuulle on tosi paljon kivoja kyläilyreissuja ja retkiä tiedossa.

Olkoon heinäkuun tavoite se, että aletaan panostaa jälleen kehonhuoltoon ja puetaan bikinit päälle edes kerran!

Ps. Sain myös puurolautasen tyhjäksi, joten seuraavaksi paikkaan, jonne löytääkseni tarvitsen kohta varmaan navigaattoria - salille.

-EVE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti