perjantai 27. huhtikuuta 2018

LOUKKUKURSSI 2018

Ilmajoen Riistanhoitoyhdistys järjesti paikallisille nuorille metsästäjille loukunrakennuskurssin, joka toteutettiin kahtena arki-iltana. Huolimatta siitä, että kurssi oli ensisijaisesti paikallisille nuorille tarkoitettu (tosin kurssilla oli myös aikuisia), myös yksi lapualaanen jo teini-iän ohittanut metsästäjä pääsi kurssille mukaan. Niin onnettomalta kuin kuulostaakin, niin hakukoneita käyttäen en tosiaan löytänyt samanlaista kurssia yhtään lähempää, joten köröttelin viisi tuntia Pohjanmaalle näädän kuvat silmissäni.


Kurssi järjestettiin hallitilassa, jossa oli työkalua jos jonkinlaiseen lähtöön. Kurssin vetäjät, Ilmajoen RHY:n väki oli suunnitellut kaiken hyvin toimivaksi ja he todella tiesivät, miten loukkuja tehdään. Jokaiselle jaettiin oma työpiste, joissa loukut kasattiin yhteistyöllä työvaihe työvaiheelta, kunnes jokaiselle kurssilaiselle oli valmiina oma loukku. Ensimmäisenä iltana väänsimme lähestulkoon valmiiksi asti 20 näädän keinuntaloukkua ja toisena iltana 23 näätärautojen suojakoteloa sekä vielä 15 sorsan keinopesää. Kyllä siinä sai porakone viuhua niin, että ranne oli hellänä.


Kun 20 ihmistä häsää loukkujen parissa, on vetäjäporukan todellakin tiedettävä, missä järjestyksessä työt tehdään, ja kurssi olikin niiltä osin erittäin hyvin järjestetty. Työkaluja ja suojavälineitä oli riittävästi sekä ne olivat ensiluokkaisen hyviä työskentelytiloja myöten. Kurssi maksoi 20 euroa, ja jokainen sai näätäloukut sekä halukkaat myös sorsanpesän. Myös näätäraudat kuuluivat kauppahintaan, joten ei jäänyt osallistuminen rahasta kiinni (vaikka viimeiset pennit tähän sijoitinkin). Näätärautojen viritystä tosin täytyy opetella kaikessa rauhassa, kurssin aikana nimittäin kuulin muutamia kauhutarinoita siitä, kuinka raudat olivatkin läpsähtäneet omille sormille. Eivät kuulemma läpsähdä toista kertaa!


Juuri kun meikäläisellekin oli muistunut kaikkien työkalujen käyttö mieleen ja hommat alkoivat luistaa, loukut olivatkin jo valmiita. Nikkaroiminen on mukavaa puuhaa, ja nuorisokin pääsi työn touhuun kun aikuiset antoivat kunnon ohjeet. Minä olin käsittänyt, että kurssilla tehdään pelkät näätäloukut ja iloinen yllätys oli, että aikaa jäi vielä sorsan keinopesiinkin, sellaista kun olin koko kevään himoinnut tekeväni. Kerrostaloasuminen hidastaa hieman näitä minun projektejani, pahnoja ja minkkiverkkoja kun on varsin ikävä levittää yleiselle parkkipaikalle. Iso plussa siis tästä!

Kiitos järjestävälle taholle hienosta kurssista! Nyt vain odottelemaan näätäjahdin alkua. Mitäs syöttiä suosittelette näätäloukkuun? Kertokaa mehevimmät annokset, joita olette loukkuihin tarjoilleet!


EVE


torstai 19. huhtikuuta 2018

UNELMIA

Herään aamulla auringon ensimmäisiin säteisiin. Avaan tuvan oven ja annan auringon tulla sisään. Kaksi suomenpystykorvaani nauttivat kesästä ja nukkuvat yönsä mielellään ulkona. Kuura on jo vanha, eikä ole koskaan oppinut kunnioittamaan tontin rajoja. Sen sijaan nuorempaa koiraani voi pitää huoletta vapaasti pihamaalla, se on opetettu pienestä pitäen.

Koska syksyyn on vielä hyvä tovi, kulutan päiväni viljelysteni parissa. Kasvimaa puskee niin paljon vihannesta ja hedelmää, ettei kaupasta tarvitse ostaa juuri muuta kuin leipää ja maitotuotteita, isäntä kun ei antanut omaa lehmää ostaa. Liha ja kala on hankittu suurimmaksi osaksi itse, mutta syömme myös paljon kasvisruokaa. Ehkä ensi kesäksi hankimme muutaman kanan. Mitähän Kuura niistä sanoo?


Olen vihdoinkin saanut oman talon ja maapalan, joka on poissa keskustan humusta ja jossa pystykorvani saavat haukkua niin paljon oraville ja pikkulinnuille kuin sielunsa sietävät ilman, että naapurin ukko ja akka katsovat kieroon - sillä naapureita ei yksinkertaisesti ole, ei ukkoa eikä akkaa.

Katseeni siintää jo tulevaan syksyyn, kantarellien kiiltoon, mustikoiden värjäämiin sinisiin sormiin, teeren lauluun.. Kuura ei enää paljon jaksa, mutta nuorempi pystykorvani odottaa innolla elämänsä ensimmäistä lintujahtia. Sillä ei ole vielä nimeä, sillä tämä tarina on mielikuvitusta.


Tämä päivä.

Herään aamulla tekstiviestiin: "Fitnesstukkuun alennuskoodi!" Kuura mönkii kyljessä kiinni ja ilahtuu, kun on jo aamu. Kävelen makuuhuoneesta kolme metriä eteenpäin ja käännyn, niin olenkin jo keittiössä. Ensimmäisenä vilkaisen ikkunalaudalla olevia viljelyksiäni ja tunnen olevani jonkin sortin voittaja, kun kurkku on itänyt.

Isännän tultua kotiin sanon, että "muista astua Kuuran kanssa varovasti ulko-ovesta, kun nuo kersat vetelee noilla mopoillaan ihan oven edestä". "Tottakai", kuuluu vastaus. Teemme kahta eri ruokaa, isännälle jauhelihasta ja minulle kikherneistä. Teen mitä huvittaa, eikä minua huvita syödä kaupan jauhelihaa.


Lähden Kuuran kanssa lenkille ja otan kameran mukaan. Kävelymatkan päässä kotoa on iso järvi. Asun viiden tunnin päässä metsästysmaista, mutta luonnossa kävelemme joka päivä. Kävellessäni suunnittelen jo seuraavaa viikkoa, kun taas pääsen Kuuran kanssa Pohjanmaalle.

Kuvaamme sorsia ja sinivuokkoja ja tulemme kotiin. Unelmoin omasta talosta ja kasvimaasta, niin kuin olen tehnyt joka ikinen päivä täytettyäni 19 vuotta. Omasta rauhasta, luonnosta, metsästä ja koirista. 

Haaveet ovat lähempänä toteutumista, kun ne sanotaan ääneen.


EVE




perjantai 13. huhtikuuta 2018

PETTYMYS

Mielelläni en enää näitä "haavoja" avaisi, mutta koska olisin tämän asian onnistuessa jakanut teille varmasti positiiviset vaikutukset vielä pitkälle tulevaisuuteen, koen velvollisuudekseni kertoa myös negatiivisen lopputuloksen. Tänä keväänä meillä jäi pentulaatikko tyhjäksi.

Kuuran kosiomatkasta pääset lukemaan tästä (klik).

Kuura ansaitsisi suorituksestaan Oscarin, olin nimittäin kokoajan lähes satavarma, että pentuja olisi tulossa. Kuura piti salaisuuden näihin päiviin asti - vielä alkuviikosta kävin jopa kesken työpäivän katsomassa Kuuraa, että onko kaikki kunnossa. Kuuran maha roikkuu edelleen, vaikka sitä ei ole yliruokittu grammaakaan.


Toki minulle sanottiin jo tiineysultrassa, kun astutuksesta oli kulunut 32 vuorokautta, että pentuja tuskin Kuuralla on. Eläinlääkäristä lähdin itkien kotiin ja pari päivää siinä meni nyyhkiessä, sillä koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja niiden kanssa touhuilu herättää minussa aina voimakkaita tunteita. Vaikka kuinka etukäteen tiedostin, että näin voi käydä, en mahtanut sille mitään, että suru tuli puseroon. Pettymys oli niin kova, sillä tämä oli Kuuran viimeinen mahdollisuus. Kuura on jo 8-vuotias, eivätkä syksypennut tule kysymykseen.

Pääsiäisviikolla Kuuran maha alkoi roikkua kunnolla ja kaikki oireet viittasivat siihen, että kohdussa saattaisi olla yksi tai kaksi pentua - jos olisi ollut vain yksi, en olisi ikinä antanut sitä kenellekään, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut pitää pentueesta yhtäkään pentua itsellä. Nyt pentusuunnitelmat siirtyvät kauas, kauas tulevaisuuteen.


Valeraskautta pidetään moitittavana ominaisuutena, mutta itse asiassa se on normaali koiran kiimakierron vaihe - joillakin oireet tulevat lievempinä kuin toisilla. Kuuralla oli tällä kertaa niin kovat oireet, että nisät täyttyivät maidosta ja alkoivat roikkua, mikä loi osaltaan illuusion, että Kuuran maha olisi isompi.

Nyt astutuksesta on kulunut sen verran monta vuorokautta pystyäkseni varmuudella sanomaan, että tyhjää on. Kaikki oli täällä pentuja varten valmiina. Syy Kuuran tyhjäksi jäämiselle oli väärä astutusajankohta olosuhteiden pakosta, mutta kovapäänä tämäkin piti kuitenkin kokeilla ja oppia kantapään kautta. Paremmalla suunnittelulla lopputulos olisi ollut toinen, sen myönnän.


Vaikka postauksen otsikko on 'pettymys', en ole lainkaan pettynyt. Olin pettynyt, mutta olen itkuni itkenyt jo kuukausi sitten, loppuaika vain varauduttiin mahdollisiin pentuihin. Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu ja välillä joutuu pettymään, se on pelin henki. Olen sitä mieltä, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja nyt olen onnellinen, että tämä kahden kuukauden aiheen ympärillä vallinnut turhanpäiväinen hössötys on ohi. Kuura on työnsä tehnyt kolmen pentueen edestä, ja hyvin on tehnytkin. Nyt Kuura saa viettää ansaittuja eläkepäiviä metsästäen ja sängyssä nukkuen.

Sanoin jossain kohtaa, että jos Kuuralla ei pentuja ole, syön vanhan hattuni. Kai tuolta kaapista löytyy jotain chilisoosia palan painikkeeksi.

Tämän postauksen myötä asia on pistetty pakettiin ja voimme keskittyä taas iloisempiin asioihin.


EVE



keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

PUIKKOKOSKI EVENT | METSÄSTYKSELLINEN AMMUNTATAPAHTUMA

Yhteistyössä Härkila, Sauer, Zeiss ja Lapua

Moni on ihmetellyt, että mitä Erätuulian Instagramissa ja Facebookissa viikonlopun aikana tapahtui, sillä päivitin molempiin blogin somekanaviini ahkerasti tarinaa yhteistyöviikonlopusta Paltamon Puikkokoskelta.

Minulla oli kunnia kuulua nuorten, someaktiivisten metsästäjien joukkoon, jotka kutsuttiin Härkilan, Sauerin ja Zeissin järjestemään tapahtumaan. Tapahtuma järjestettin Paltamossa Camp Puikkokoskella, jonne oli meiltä päin matkaa rapiat 600 kilometriä. Emme silti matkustustoverini kanssa olleet pitkänmatkalaisimmat, sillä väkeä oli tapahtumassa peräti Ahvenanmaalta asti, eli voidaan sanoa, että koko Suomi oli edustettuna ja minäkin pääsin puhumaan englantia.


Lauantain vietimme maastossa Sauerin aseiden ja Zeiss -kiikareiden testaamisen merkeissä. Pääsimme kokeilemaan Sauerin kivääreitä erilaisilla kaliipereilla ja kiikareilla varustettuina. Kokemukseni kivääreistä ja kiikareista on olematon, mutta jopa täytenä keltanokkana pystyn sanomaan näistä vermeistä, että laatua ovat. Aseiden käsittelystä minulla on paljon kokemusta, mutta se on aina jännittävää, sillä huolimattomalla käsittelyllä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jännitykseni liittyi myös kokemattomuuteen kiväärien suhteen, mutta Sauer -kiväärejä oli todella helppo ja vaivaton käyttää ja opastaja oli kokoajan vieressä. Kun onnistuin ampumisessa, jännitykseni pikkuhiljaa hälveni ja sain muutamia tosi hyviä laukauksia. Ei se määrä, vaan laatu. Osumatarkkuus ei ole opetteluvaiheessa tärkeintä, vaan se, että paketti pysyy kasassa - tämä paketti kattaa asennon, tietyn jämäkkyyden mutta toisaalta taas rentouden ja harkitun ja puristavan laukauksen. Kun tällaiset asiat on rakennettu lihasmuistiin, voi alkaa viilata itse osumaa.


Kivääreillä harjoittelimme hyökkäävän karhun ampumista, seisaaltaan tuelta ampumista (no, jotkut ampuivat tuetta!) sekä pitkään matkaan ampumista. Kauimmainen taulu oli peräti 580 metrin matkassa, ja kovasta tuulesta huolimatta jopa minäkin osuin pari kertaa makuulta ammuttuna siten, että kongi kumahti. Se vasta tuntui hienolta! Kiväärit olivat eri kaliiperisia ja kiikarit myös erilaisia, itse ihastuin eniten Zeissin kiikariin, jossa oli valaistu ristikko. Kohdistamiseen käytimme apuna Zeiss Hunting Appia, jonka käyttöä harjoittelimme ennen radalle lähtöä. Ps. Zeiss Hunting App on hyödyllinen ja myös ilmainen applikaatio kaikille.



Metsästyksellisessä ammuntatapahtumassa luonnollisesti tutustuttiin myös Sauerin valmistamiin, erilaisiin haulikoihin. Itse pidän erittäin paljon haulikolla ampumisesta, joten olin kuin lapsi karkkikaupassa, kun pääsin ampumaan kiekkoja. Testasin pääasiassa naisille suunnattua, lyhytperäistä haulikkoa, ja miksei siitä pienellä treenillä tulisi täysin sopiva omaan käyttöön. Tällä hetkellä minulla on jo haulikko, mutta kivääri on vielä hankkimatta. Sauer tuntuu merkkinä vahvasti juuri siltä kivääriltä, jollaisen aion hankkia. Nyt on kerta kaikkiaan päästävä radalle treenaamaan!


Ja hei - ampumamme panokset olivat luonnollisesi lapualaisia!

Saunomisen ja riistaillallisen jälkeen kävimme "leikkimielisen" ja "epätotisen" kisailun Simway Hunting -simulaattorilla Puikkokoski Campissa. Ammuimme laseraseilla tauluun, ja kenellekään yllätyksenä tulematta minä hävisin kilpailun kaikista pienimmällä pistemäärällä. Sen sijaan Jahtimailla-Jouni voitti ansaitusti pääpalkinnon. Palkintopöytää ei todella sopinut moittia, sillä jopa häviäjä sai ketunpillitysvehkeet ja otsalampun! En malta odottaa, että pääsen Pohjanmaan pelloille kettua pillittämään. Lisäksi palkintopussissa oli Sauerin lippistä ja t-paitaa, Lapua-muistitikkua, -kynää ja -hiirimattoa (siitä teen taulun!), Zeiss-kiikarien linssinpuhdistustarvikkeita sekä kuivalihaa. Kiitos vielä palkinnosta järjestäjätaholle!


Tapahtuma oli järjestetty ammattitaidolla ja minulla oli ilo tutustua uusiin ihmisiin, jotka olivat aiemmin tuttuja lähinnä Instagramista. Viikonlopun aikana paitsi testattiin uusia varusteita, solmittiin myös uusia ystävyyksien alkuja ja kylläpä on taas hieno todeta, että saan olla metsästäjä ja kuulua näin komeaan sakkiin. Olen niin inspiroitunut tästä keväästä ja voitte vain kuvitella, paljonko odotan syksyä.

Käyhän Instagramin puolelta tsekkaamassa loputkin kuvat sekä tapahtumaan osallistuneet hashtagilla #puikkokoskievent

EVE


maanantai 2. huhtikuuta 2018

PÄÄSIÄINEN POHJANMAALLA

Meillä oli Kuuran kanssa pääsiäisen aikaan huimat viisi vapaapäivää, ja ne vietimme tietysti kotona Lapualla. Minulla oli paljon suunnitelmia pyhien ajaksi, muun muassa metsälle menoa ja sorsanpesän ja telkänpöntön tekoa. Vaan tuntuu olevan flunssan jumalattarella jotain minun ainaisia suunnitelmiani vastaan. Torstaina veto alkoi olla pois ja viikonlopun aikana flunssa iski päälle kunnolla. En siis jaksanut tehdä mitään metsästyksen hyväksi.

Flunssasta huolimatta meillä oli oikein mukava pääsiäinen. Kerkesin nähdä suuren osan Pohjanmaalla asuvista ystävistäni ja tällä kertaa he olivat vielä sellaisia, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Ehdin myös touhuta koirien sekä siskontyttöjen kanssa paljon.

Keskiviikkona ja torstaina vein Kuuraa ja Rokkaa yhtä aikaa lenkille, mikä oli meikäläiselle varsinaista extremeä - en nimittäin ollut koskaan aikaisemmin vienyt kahta koiraa kerralla. Kuura meni nätisti vyötäröremmissä ja Rokka tuli tavallisessa hihnassa kädessä. Kun olisi ollut sukset, rullaluistimet tai ihan mitkä vaan, niin ei olisi itse tarvinnut kovin paljon evää liikauttaa. Lenkki meni hyvin, kun Rokka meni edeltä ja Kuura perässä. Raviradalla oli käynnissä hevosen ulkoilutus, joten heppa jolkotteli ohitsemme vaikka kuinka monta kertaa - sille oli aika kiva haukkua! Pieni onnettomuus sattui, kun Rokka päätti nopeasti merkata ja Kuura käveli suoraan alle, mutta päälle kusemisesta huolimatta matka jatkui iloisin mielin. 


Kävimme pitkäperjantaina Hirvijoen mummolassa, ja otin Kuuran mukaan ajatellen, että voin samalla käydä Kuuran kanssa kävelyllä. Mummolan koira, pohjanpystykorva Mosku, liittyi mielellään seuraan.


Lauantaina otin järkkärin matkaan ja lähdimme siskontyttöjen kanssa kuvaamaan. Löysimme lyhyeltä matkalta kauniita kuvauspaikkoja, ja toinen tytöistä tokaisi: "Kyllä talvellakin voi saada hyviä kuvia!" Niinpä, tuntuu, että talvella ihmisiä on vaikea saada lähtemään mihinkään, kun talvea käytetään tekosyynä milloin mihinkin saumaan. "Ei ole varusteita, on niin kylmä, on niin lunta, ei ole lunta, plää." Me ainakin nautimme viimeisistä talvisista päivistä, se on nimittäin kevät kohta! Tokihan se aurinko jo mollottaa todella lämpimästi, mutta lunta on silti vielä puoli metriä.


Monet ihmettelevät, että miksi kävelen joka paikkaan. Kävelin viiden vapaapäivän aikana yhteensä kuusi tuntia, vaikka en  ollut edes täysin terve. Käveleminen ei ole minulle mikään rasite tai rangaistus, enkä osaa ajatella esimerkiksi koiran ulkoilutusta vaivana. Meillä ei tarvitse tapella ja itkua vääntää, että kuka vie koiran ulos. Kannatti liikauttaa itsenä ulos, löysimme nimittäin yhdellä koiralenkillä kyyhkysen höyheniä, jotka tietysti keräsimme talteen. Lisäksi löysin pihakuusemme alta mustia variksen sulkia. Arvaatte varmaan, mitä näistä aarteista syntyy!

Kaiken kaikkiaan pääsiäinen oli onnistunut. Tämän päivän parantelen lenssua ja huomenna olen taas sorvin ääressä.


EVE