maanantai 31. heinäkuuta 2017

TREENI | HEINÄKUUN PARHAAT

Heinäkuu, treenikuukausista parhain. Se on mennyt, ja samoin on kesä. Ilmankosteus on huomattavasti lisääntynyt, illat pimenevät ja syksyn tuoksua alkaa olla ilmassa. Optimistit voivat lopettaa sen "vielä on kesää jäljellä" -rallatuksen ennen kuin aloittavatkaan. Vaikka elokuu ilmeisesti vielä lasketaan kesäkuukaudeksi, on karu totuus se, että Suomineito on antanut tämän kesän osalta jo parhaimpansa. Heinäkuussa treenikalenteriini tuli merkintöjä 30 kappaletta ja 33 tuntia. Ne jakautuivat seuraavasti:



Vaikka kesän paras terä onkin jo takana päin, se ei tarkoita sitä, etteikö elokuu olisi hieno lomakuukausi. Henkilökohtaisesti elokuu on yksi suosikkikuukausistani, juuri sen orastavan syksyisyyden vuoksi. Syksy on tietenkin vuodenajoista paras. Syksyä usein parjataan kuolleisuuden ja masennuksen vuodenajaksi, mutta mielestäni syksy on kaiken uuden alkua. Syksyllä aloitetaan kouluja ja harrastuksia, luonto puskee annettavat hedelmänsä, sadot korjataan ja mieli on raikas ja uutta odottava.


Palataan vielä toviksi heinäkuun treeneihin. Lajit ja "lajit" ovat taas erilaisia kuin kesäkuussa. HeiaHeia -sovellus antaa merkattaviksi lajeiksi myös hyötyliikuntoja, esimerkiksi siivouksen ja autonpesun. En ole milloinkaan merkannut hyötyliikuntaa liikunnaksi, sillä hyötyliikunnat kuuluvat arkeen. Marjastus ja matonpesu ovat kuitenkin minulle niin harvinaisia ja poikkeuksellisia hyötyliikunnan muotoja, että ne olen halunnut merkata myös ylös. Marjastaminen on rauhallista, mutta erittäin työlästä puuhaa, matonpesusta puhumattakaan. Kärkipaikkaa listalla pitää edelleen kävely, josta miltei jokainen on tehty koiran kanssa. Listan lopusta löytyvä koiran ulkoiluttaminen sen sijaan tarkoittaa reissua, jolla vein isäni koiraa Rokkaa uimasille itse sen kummemmin kävelemättä.


Huhti-toukokuussa olin erittäin inspiroitunut kesästä ja kesäisistä jutuista, esimerkiksi ulkona treenaamisesta. Nyt, kun syksy kolkuttelee ovella, olen erittäin innoissani tulevasta syksystä ja syksyisistä jutuista. On otettava irti kaikki, mitä milläkin vuodenajalla on annettavaa. Syksyllä minulla on alkamassa monenlaista uutta, esimerkiksi uusi liikuntaharrastus on suunnitelmissa. Viime postauksessa lupasin kertoa uudesta projektistani, joka ei liity niinkään vahvasti liikuntaan. Valitettavasti en voi asiaa paljastaa vielä, vaan haluan jakaa sen kanssanne vasta, kun asiat varmistuvat. Sen kuitenkin takaan, että varmistuminen tapahtuu tällä viikolla!

Elokuun tavoite on jatkaa "tunti liikuntaa päivässä" -linjaa, nauttia viimeisestä lomaviikosta täysin siemauksin sekä aloittaa uudella tarmolla monenlaista uutta ja innostavaa!

-EVE



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti