torstai 2. maaliskuuta 2017

UUSI BLOGI | SALILÄSKI

Kuinka näitä blogeja nykyään aloitetaan?

Neljä vuotta sitten tämä oli paljon helpompaa, kun perustin ensimmäisen blogini. Parin viime vuoden aikana vanha blogi jäi, ja muidenkin blogien seuraaminen on ollut todella vähäistä. Pitkien pohdiskelujen ja vuoden jahkumisen jälkeen päätin aloittaa rakkaan harrastuksen uudestaan. Onkohan siellä ruudun toisella puolella enää ketään?

Todennäköisesti ei. Mutta ei anneta sen latistaa tunnelmaa heti, kun on alkuun päästy!

Kuka on saliläski?

Mielenkiintoni ei riitä kirjoittamaan historiikkia kaikista niistä lajeista, joita olen viimeisen 20 vuoden aikana harrastanut, joten asiaan: Viimeiset viisi vuotta tärkein harrastukseni on ollut kuntosali. Vuonna 2014 kävin Fitfarmin personal trainer -koulutuksen, joka on nimenomaan kuntosalitreenaamiseen erikoistunut. Siitä asti olen vääntänyt ohjelmia ja valmentanut asiakkaita muiden bisnesten ohessa. Älä kuitenkaan luule, etten kirjoittaisi mistään muusta kuin salitreenaamisesta - Luojan kiitos olen päässyt salikuplasta ulos jo ajat sitten, ja innostun todella helposti kaikenlaisista urheilulajeista.

Niin joo - Eve, 24 vuotta, Etelä-Pohjanmaa. Vielä muutaman viikon vaikutan Pirkanmaalla, sen jälkeen suuntana on Etelä-Suomi.

Ruoka on useimmiten maistunut ja tykkään kokata. Välillä teen terveellistä ja välillä vähän rasvapitoisempaa. Syön sen takia, että jaksan treenata, ja treenaan, että jaksan taas syödä. En ole niuhottaja enkä myöskään hifistelijä - en laske kaloreita enkä käytä mehiläisen siitepölyä aamusmoothieissani. Ainoa tavoitteeni on syödä tarpeeksi, että lihas kasvaa.



Miksi blogi?

Halusin aloittaa uudelleen bloggaamisen treenaamisesta ja syömisestä, koska tykkään jäsentää ajatukseni ja etenkin itselleni tärkeät asiat teksteiksi. Haluan kertoa omasta treenaamisesta niin personal trainerin kuin toisenkin persoonallisuuteni, saliläskin näkökulmasta. Ajatusten muuntaminen kirjalliseksi ei ole ollut minulle koskaan vaikeaa. Suullinen ulosanti sen sijaan sisältää ehkä turhan paljon kirosanoja ja vähän toisenlaisen murteen.

En väitä, että omat metodini ovat aina oikeita, mutta luulen, että jotain tiedonjyväsiä on jäänyt takaraivoon vuosien aikana. Huumori kuuluu olennaisena osana blogiini ja toivon, ettei kukaan pahastu Saliläskin päiväkirjoista. En todellakaan pidä itseäni oikeasti lihavana, eli turha tehdä ilmoituksia bulimiaklinikalle.

Suuret kiitokset Aino, joka loihdit blogiini näin upean ulkoasun! <3

Palataan asiaan treenijuttujen merkeissä!

Laitetaan vielä loppuun yksi hymiö, ettei luulla vakavaksi: :)


- EVE


2 kommenttia:

  1. Aivan mainiota, huippua! Jään innolla ja odotuksella seuraamaan ;-) ja ilo oli kokonaan puolellani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, koska jos sinä et sitä tee, niin ei tee kukaan! ;-D <3

      Poista