lauantai 18. maaliskuuta 2017

RESEPTIT | SUPERAAMUPALA

Monen ihmisen päivä lähtee käyntiin aamupuurolla, ja niin myös minun. Yritän syödä mahdollisimman paljon etenkin treenipäivän aikana, joten kalorien kerryttäminen on hyvä aloittaa jo aikaisin aamulla. Niinpä oma puuroni ei ole mikä tahansa aamupala, vaan SUPERAAMUPALA.

Smoothie oli luottoaamupalani monta vuotta. Smoothieen en kuitenkaan saanut ahdettua niin paljon hiilihydraatteja kuin olisin halunnut. Oma puuroni valmistetaan smoothien kaltaisesti blenderissä. Tämän aamupalan valmistamiseen menee oma aikansa, ja myös syöminen on eräänlainen rituaali.

SALILÄSKIN SUPERAAMUPALA


60 grammaa kaurahiutale
1 banaani / omena
100 grammaa raejuusto

Tein superaamupalan poikkeuksetta banaaniin. Olen kuitenkin vetänyt banaaneja pitkään puoli tertullista päivässä, joten ne alkavat pikkuhiljaa kyllästyttää. Kokeilin tehdä superaamupalan omenaan, ja huomasin sen toimivan moitteetta. Koostumus on kenties hieman miellyttävämpi banaanin kanssa, mutta annos katosi tuulensuojaan hedelmän vaihdoksesta huolimatta.

Ensin täytyy keittää kaurahiutaleet. En näe mitään syytä, miksei puuroa voisi valmistaa myös mikrossa, se hieman nopeuttaisi valmistustoimia. Kun kaurahiutaleet on keitetty, ne laitetaan raejuuston ja pilkotun hedelmän kanssa blenderiin. Ainekset blendataan tasaiseksi velliksi ja kaadetaan lautaselle. Annoksen voi höystää haluamallaan tavalla, esimerkiksi marjoilla tai öljyllä.


Höysteenä viherjauhe ja kaneli

Tiedän, että tällaisten ainesten sekoittaminen blenderissä saa useimmissa lukijoissani aikaan yäk-reaktion. Itse olen kaikkiruokainen jätemylly, mielelläni blendaisin kiireessä jokaisen lämpimän ateriani ja joisin ne suoraan kukkamaljakosta. 60 grammaa kaurahiutaleita on iso annos, ja tavallisena puurona syötäessä ainakin itselläni siinä menisi koko aamu, eikä mielenkiintoni riitä puremaan mitään kutterinpurua aamutuimaan. Superaamupala tulee syötyä suhteellisen nopeasti helposti lusikoitavan ja nieltävän koostumuksen ansiosta. Ja mikä parasta, saan runsaan määrän hyviä kaloreita itselleni päivän haasteita varten.


Elvistelyn vuoksi tein vielä tuollaisen kuvasta havaittavan juoman puolukoista ja granaattiomenansiemenistä. Ei ollut hääppööstä. Superaamupalaa sen sijaan suosittelen lämpimästi jokaiselle. Superaamupala sopii myös laihduttajalle, sillä kaurapuuro ei niin hyvää ole, että sitä syömällä joku pääsisi lihomaan. Superaamupalalla nälkä pysyy loitolla pitkään!

- EVE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti