Olin jo pitempään miettinyt, että Kuuralle täytyisi hankkia valjaat ja hihna, jonka voisin kiinnittää omalle vyötärölleni. Varttia ennen eläinliikkeen sulkemisaikaa menin esittämään asiani myyjälle, ja siinä viidessä minuutissa olin lähtenyt kaupasta kädessäni pussillinen remmejä ja rensseleitä.
Valjaiden pukeminen ei käynyt helposti, sillä Kuura arkaili niitä. Loppujen lopuksi valjaat saatiin kuitenkin Kuuran ylle, ja vaikka ne ehkä olivat vähän turhan massiiviset, säätövaran ansiosta ne saatiin kuitenkin istuviksi. Kuura on loppujen lopuksi tosi pieni koira hennon rakenteensa vuoksi. Välillä ihan naurattaa Kuuran ja Rokan älytön kokoero. Rokka on ainakin kaksi kertaa isompi vaikka on laiha kuin luikku! Jos nyt menisin uudestaan valjasostoksille, ostaisin pienemmät, mutta säätövaran ansiosta nämäkin ajavat asiansa. Myös minun vyötärölle kiinnitettävässä osassa oli kasvunvaraa kenties liikaa, mutta se ei niinkään haittaa, ainakaan talvitakin kanssa. Täytyy tutkia vyön säätöominaisuuksia vielä tarkemmin, kun malttaa.
Valjaiden ja vyön väliin tuli joustava hihna, jossa oli lukitus sekä valjaisiin että vyöhön. Lähdimme heti seuraavana päivänä (joka oli eilen) testaamaan näitä uusia hankintoja, ja nyt voin vain ihmetellä, että miksi en hankkinut näitä systeemejä jo paljon aikaisemmin. Kyllä oli mukava kävellä! Kuuran vetäminen väheni 100 % ja samalla paine sen niskasta, ja minä sain kävellä kädet vapaina. Kuuran pieni veto vain napakoitti oman selän asentoa ja kävelyryhtiä. Okei, se, että Kuura ei vetänyt, saattoi johtua pelkästä oudoksesta uutta juttua kohtaan, mutta jatkan testaamista!
Teimme retken 10 minuutin ajon päässä kotoamme sijaitsevaan saareen, jossa oli kyltein merkattu hyvinvointipolku sekä laavu. Mukavaa vaihtelua ainaisiin, koirankusemiin lenkkeilyreitteihin. Nuotiotulet täytyi tietysti tehdä, vaikka minulla ei ollut edes eväitä mukana. Tulipahan tehtyä valmiit tulet seuraaville makkaranpaistajille. Oli muuten harvinaisen helppoa tehdä nuotio, kun ei tarvinnut pitää koiranhihnaa toisessa kädessä! Jos hyviä kelejä riittää, teen kyllä kävelyretken vielä jäätä pitkin saaren ympäri Kuuran kanssa.
Tämä retki oli pitkästä aikaa jotenkin niin vaivaton, että en huomannut ajankulua lainkaan. Tällaista ajantajun katoamista tapahtuu yleensä loppukesästä, kun löydän ensimmäiset kantarellit. Luulen, että syy löytyy oikeasta talvesta, joka on vihdoin tullut myös tänne etelään. Flunssasta en ole vieläkään parantunut täysin, mutta niin paljon kuitenkin, että pystyn kävellä pitempään.
Sellaisen huomion tein jälleen eilen, että ei ole tätä selkää luotu reppua kantamaan. Ruotsin reissulla jo tuskailin asian kanssa, ajattelin, että en ole vain tottunut kantamaan raskasta asereppua. Vaan eipä tarvitse olla edes raskas reppu, kun yläselkään alkaa kohdistua painetta. Minulla on ollut yläselän kanssa ongelmia siitä lähtien, kun minua kaksi kertaa isompi henkilö kaatui kömpelyyttään lukkopainitreeneissä päälleni, ja löin yläselkäni tatamiin pahassa kulmassa. Tällöin rintarangan nikamiin syntyi lukko, joka on ollut nyt siellä vuosia. Nyt, kun elämä on ollut tosi kiireistä, on kehonhuolto jäänyt ihan minimiin. Eilinen reissu oli hyvä muistutus siitä, että nyt on korkea aika alkaa pehmittää selkärankaa, etteivät kivut pääse hankaloittamaan elämää. Ja niin, Ruotsissa minulla oli asereppu lainassa, joten sellaisen hankinta on edessä tänä kesänä.
Olisi hauska kuulla, minkälaisia hihnoja te lukijat käytätte koiran kanssa ulkoiluun. Heitä kommentilla!
Ihanaa talvisen viikon jatkoa!
EVE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti