KUN KOIRA KARKASI

Vaikka kaikessa toiminnassamme pyrimme järkkymättömään huolellisuuteen, aina emme pääse tavoitteeseemme. Kuura on karannut minulta hallitsemattomiin kolme kertaa. Kaikki karkailut ovat tapahtuneet taajamassa, vaikka kuvat ovatkin jouluiselta metsäretkeltämme. Tässä tapaukset tarinoin:

Pelastava mäyräkoiramies 2010

Kuura tuli meille vuonna 2010 ja kun se oli vielä suhteellisen nuori koira, se pääsi livistämään minulta. En muista tarkalleen, miten kaikki tapahtui, muistan vain sen, että juoksin tietä pitkin koiran perässä kieli poskella ja pelkäsin kuollakseni, että pentu jää auton alle. Muistan edelleen elävästi parin sadan metrin päässä miehen kävelevän sileäkarvaisen kääpiömäyräkoiran kanssa ja Kuuran painavan pää viidentenä jalkana heitä kohti. Kun Kuura oli heidän kohdalla, huusin keuhkoni tyhjäksi "OTA KOIRAA PANNASTA KIINNI!" Onneksi tämä mies oli koiraihmisiä ja otti heti Kuuran kiinni. Minä kiittelin häntä itkien ja kannoin Kuuran sylissä kotiin.

Rapatessa roiskuu 2015

Vuosien aikana Kuura oppi kaikenlaista pientä, esimerkiksi tulemaan ja menemään ulkotarhasta tupaan ilman hihnaa. Olimme Kuuran kanssa metsässä ja rämmimme sammalikossa monta tuntia veden tullessa taivaalta suorana alas. Kotiin päästyämme otin koiran sisälle kuivattelemaan ja rupesin katselemaan itselleni kuivia vaatteita, sillä minun oli määrä mennä iltavuoroon.

Muistan, että vaihtovaatteita olin varannut mukaani niukasti, sillä vesisade alkoi vasta meidän ollessa metsässä. Sain kuivat vaatteet päälleni, kun lainasin äidiltä paitaa. Oikaisin koipeni sohvalle. Havahduin siihen, että kello oli mennyt nopeasti eteenpäin ja minun oli aika lähteä töihin. Totuttuun tapaan päästin Kuuran ulos, ja sen piti mennä omaan tarhaan. Jostain syystä Kuuraa ei tällä kertaa huvittanutkaan totella, vaan se lähti nuuhkimaan tienvierustaa. Yritin komentaa Kuuraa takaisin ja kun lähdin kävelemään Kuuran perään, se ampaisi komeaan laukkaan.

Taloamme vastapäätä oli naapuruston jalkapallokentäksi suunniteltu nurmialue, jonka puutarhanhoidollinen huolto oli jo pitkään ollut retuperällä. Heinikko oli todella liukas vesisateen vuoksi. Hölkkäsin Kuuran perässä kohti kentän takana olevaa rivitaloaluetta. Kuura paineli suorilta ihmisten pihoihin ja minä perässä, tietenkin. Ylitettyäni tarpeeksi monta kukkapenkkiä sun muuta puutarhatonttua sain ajettua Kuuran sumppuun, reunimmaisen rivitaloasunnon takapihalle, joka oli aidoin rajattu. 

Puhekieleni väri ja anti, koko kirosanojen kirjo lävähti taivaille hieman korotetusti, kun sätin Kuuraa tästä epämiellyttävästä tempusta. Tunsin silmät selässäni ja kun kännyin katsomaan, takanani oli pienenpieni mummeli terassinoven raossa. Hävetti, että vanhat ihmiset joutuvat kuulemaan kiroamistani ja vielä omalla pihamaallaan. Pyysin anteeksi ja selitin tilanteen. Mummeli ei ollut moksiskaan ja kyseli, onko naapurin kissoja näkynyt. En ollut nähnyt. Hemmetti soikoon, nyt alkoi jo tosissaan olla kiire töihin!

Nopea kävelyni alkoi muodostua pikkuhiljaa hölkäksi jalkojen noustessa vuorotahtiin yhä korkeammalle ja juoksuksi jalkojen saavuttaessa sekunnin sadasosan kestävän, yhtäaikaisen ilmassa olon. Juoksin kentän poikki Kuuran kanssa, kunnes sileäpohjainen Adidakseni petti lentäen jalastani kuin lusikka nurkkaan. Myös ainoa maan kamaralla ollut tukijalkani petti, ja liukastuin lentäen komeassa kaaressa kurapaskaiseen nurmikkoon selälleni oman ranteeni päälle. Ranne vääntyi ja moniongelmainen selkäni kavahti kivusta. Makasin nurmikolla selälläni ja tunsin, kuinka mätä, suonhajuinen lieju imeytyi pikkuhiljaa vaatteisiini.

Vein äkkiä Kuuran tarhaan ja huusin äidille, että "nyt nopeasti jotkut vaatteet, mä myöhästyn töistä!" Lopputulema oli se, että uutta paitaa ei jostain syystä saatu ja jouduin mennä töihin ojalta haisevassa topissa, sinapinvärisissä villasukissa sekä mumma vainaan toppahousuissa.

 Tapaus Mynämäki 2017

Hermot olivat täysin riekaleina, kun etsimme isännän kanssa Mynämäeltä juhannusaattona ruokakauppaa, joka vielä olisi auki. S-marketin parkkipaikalla Kuura pääsi livahtamaan hyppysistämme luvatta. Onneksi isäntä oli nopea ja juoksi Kuuran kiinni (en ollut ikinä nähnyt, että joku saa juosten suomenpystykorvan kiinni, näköjään sekin on mahdollista). Tilanne kesti muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa olin täysin varma, että lomarahani tulisivat menemään auton alle jääneen, ruhjoutuneen koiran ruumiin tuhkauspalveluun. Kuuran tempauksesta vihaisena annoin Kuuralle opetuksen aiheuttamalla vähäistä suurempaa kipua sen niskanahkaan. Hetken kuluttua löyhäsin otetta, laitoimme Kuuran autoon ja jatkoimme matkaa mökille.

Selvisimme tapahtuneesta säikähdyksellä. Kuura muistaa saaneensa opetuksen sen verran hyvin, että on nykyään lähes välittömästi kytkettävissä silloin, kun se on näköetäisyydellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Onko sinulta päässyt joskus koira karkuun?

EVE