ONKO METSÄSTÄMINEN PELKKÄÄ AMPUMISTA?

Monet lapset ovat suorittaneet tänä kesänä metsästäjätutkinnon. Nuorin lapsi, kenen kuulin tutkinnon suorittaneen vain neljällä virheellä, oli 11-vuotias tyttö. En käsitä, miten mielestäni aikuisen logiikkaa vaativat kysymykset ovat olleet niin selkeitä noin nuorelle ihmiselle, ei voi muuta kun hattua nostaa. Tästä aiheesta keskustelu siirtyi perheeeni kanssa alaikäisten aselupiin. Rinnakkaisluvan täysi-ikäisen aseeseen voi saada vasta 15-vuotiaana. Eräs lapsi seurueesta kysyi: "Miten voi olla metsästäjä, jos ei ole asetta?" Tämä kysymys todisti sen, mitä olin mielessäni jo pohtinut. Suurelle osalle heistä, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, metsästämisharrastus tarkoittaa pelkkää ampumista ja eläinten tappamista.

Metsästys määritellään metsästyslain mukaan nimenomaan luonnonvaraisen riistan tappamiseksi ja haltuunottamiseksi. Tähän kuuluu myös pyyntitarkoituksessa tapahtuva riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen, hätyyttäminen tai jäljittäminen, koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla viritettynä pyyntikuntoon (Metsästyslaki 1:2).

Vastuuntuntoiseen ja eettiseen metsästämiseen kuuluu myös riistanhoito. Metsästäjät pitävät omalla toiminnallaan huolta siitä, etteivät riistakannat taannu. Tähän kuuluu ennen kaikkea metsästysaikojen noudattaminen ja metsästysaikojen ulkopuolellakin tapahtuva riistalle tarkoitettujen ruokintapaikkojen, riistapeltojen ja kosteikkojen perustaminen. Kylmä ja kolea pesimäaika karsii isolla kädellä monia poikueita, ja on tärkeää, että eri lintulajeilla on suojaa. Näitä suojapaikkoja voidaan perustaa riistapelloille ja kosteikoille. Lisäksi riistalinnuille voi perustaa maanomistajan luvalla ruokintapaikkoja, hirvieläimille nuolukivipaikkoja, telkille pönttöjä ja niin edelleen. Myös vierasperäisten pienpetojen, esimerkiksi supikoiran karsiminen, turvaa etenkin lintukantoja. Kaikella toiminnallaan metsästäjät pyrkivät siihen, etteivät kannat vähenisi ja että metsästettävää riittäisi tulevinakin vuosina.

Ennen kaikkea vastuuntuntoista metsästämistä on ampumatta jättäminen. Mikäli lajitunnistus on epävarma, on jätettävä ampumatta. Jos eteen ilmestyvällä hirviuroksella on sarvissaan tietty määrä piikkejä, on se hirvikannan kannalta iältään liian hyvä "siitosori" ammuttavaksi. Mikäli metsästäjä ei kykene edessä olevien oksien tai eläimen liikehdinnän takia ampumaan heti tappavaa laukausta, vaan olisi vaarana, että eläimestä tulee haavakko, on jätettävä ampumatta. Mikäli metsästäjä näkee metsäkanalinnun yksityisellä metsäautotiellä sorastamassa, ei saa ampua, sillä saalis olisi liian helppo. Esimerkkejä ampumatta jättämisestä on useita, joista edelliset vain esimerkkinä. Kunnon metsästäjä noudattaa näitä eettisiä sääntöjä.

Ampuminen ja saalis eivät aina ole eräretken itseisarvo. Useimmilta metsästyspäiviltä ei välttämättä jää käteen saaliin varjoakaan. Aika metsässä ei silti mene koskaan hukkaan, sillä metsästäjät nauttivat luonnossa kulkemisesta yksin, koiran tai metsästyskaverin kanssa. Suomessa on väkilukuun nähden eniten metsästäjiä, noin 300 000. Harrastus ei ole Suomessa pelkästään eliitin huvia, vaan metsästys on jokaisen ulottuvissa. On ilmeistä, että näin suureen joukkoon mahtuu jokunen, jotka eivät noudata näitä eettisiä sääntöjä. Muutama poikkeustapaus ei kuitenkaan pysty mustamaalaamaan koko harrastajistoa, vaan metsästys Suomessa on korkealle eettistä.

Näiden ajatusten myötä haluan toivottaa kaikille mahtavaa kaudenaloitusta kyyhkysjahdin muodossa 10.8.!

-EVE