perjantai 29. kesäkuuta 2018

VAIN MINÄ JA KUURA

Elämä ei todellakaan ole pelkkää teeren laulua soitimella. Kaikista elämäni vaiheista edelliset kaksi viikkoa ovat olleet kaikista pahimmat. Tapanani ei ole ollut puhua henkilökohtaisista asioistani blogissa tai muuallakaan somessa, mutta tilanne on nyt sellainen, että pari sanaa on pakko mainita.

En halua millään tavalla mustamaalata tai ruotia nyt päättynyttä parisuhdettani enkä entistä miestäni, hän on hyvä ihminen. Kuitenkin tuntuu, että olen vuosien varrella itse kasvanut ihmisenä paljon, nykyään pidän arvossa täysin erilaisia asioita kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten.


Se on perseestä, kun itse muuttuu ja sitten huomaa, että ehkä omat unelmat ja tavoitteet eivät enää kohtaakaan toisen kanssa. Siinä joutuu punnitsemaan vakavasti vaakakupissa asiat, mitä on valmis tekemään toisen puolesta oman hyvinvoinnin kustannuksella ja mistä unelmista ei yksinkertaisesti ole valmis luopumaan kenenkään vuoksi.

En ole luovuttaja. Mutta kun sitä jeesusteippiä on kierretty ja kierretty ja kierretty, eikä se siltikään kestä, jossain vaiheessa voimat loppuvat. 

Kuuran kanssa nuoleskellaan haavoja tästä eteenpäin kahdestaan. Syvältä raappaa, mutta kyllä me tästä selvitään. Tuntuu, että ainoastaan luonnossa saa hetken mielenrauhan. Syksyn jahtireissut on jo kirjattu kalenteriin.

En mä paljoa pyydä. Vaan tavallista elämää.




EVE

Ps. Epäasialliset kommentit poistan. 




12 kommenttia:

  1. Voimia, kyllä se siitä pikku hiljaa. Ootteko taas suuntaamassa Ruotsiin metsälle? Vai onko teillä metsästysmaat siellä Lapualla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ruotsin reissua en ole suunnitellut (ainakaan vielä) tälle syksylle, Suomen puolella ainakin reissataan. 🙂

      Poista
    2. Jeps :) Vielä ehtii suunnitella!:D Meinaatteko ihan Lappiin asti? Mä oon toista kertaa lähdössä nyt tulevana syksynä mukaan metsälle, vielä ei oo metsästyskorttia itsellä hankittuna. :)

      Poista
    3. Lappiin juu! Okei, kuulostaa tosi kivalta. Vielä ehtisi kortinkin hankkia syksyksi!

      Poista
  2. Voimia! Niin se elämä kuljettaa ja kuten sanoit metsässä on hyvä käydä rauhoittumassa, miettimässä ja ottaa omaa tilaa. Tietenkin paras kaveri mukana☺️. Syksyä odotellessa, hyvää tulevaa jahti kautta!

    VastaaPoista
  3. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kun yhteiset unelmat katoaa tai ne on saavutettu, niin tulee ero. Pitää olla yhteisiä unelmia ja omia unelmia. Ja kumpikaan ei saisi olla koskaan toisen unelmien tiellä vaan tukemassa toista toteuttamaan ne.

    VastaaPoista
  4. Jaksamista, itse koin vastaavan pari vuotta sitten ja huomasin luonnon merkityksen mielen virkistäjänä ja uudet tuulet alkoivatkin lähestyä. Huomasin myös että ne tärkeimmät asiat olivatkin niitä mitkä olivat aivan lähellä. Hyvää tulevaa metsästyskautta joka onkin jo nurkan takana!

    VastaaPoista
  5. Luonto ei vaadi mitään. Antaa mielenrauhaa, kun menee metsään kokemaan pienuutensa. Kanto, tuuli, mustikka, rauha.

    VastaaPoista