torstai 19. huhtikuuta 2018

UNELMIA

Herään aamulla auringon ensimmäisiin säteisiin. Avaan tuvan oven ja annan auringon tulla sisään. Kaksi suomenpystykorvaani nauttivat kesästä ja nukkuvat yönsä mielellään ulkona. Kuura on jo vanha, eikä ole koskaan oppinut kunnioittamaan tontin rajoja. Sen sijaan nuorempaa koiraani voi pitää huoletta vapaasti pihamaalla, se on opetettu pienestä pitäen.

Koska syksyyn on vielä hyvä tovi, kulutan päiväni viljelysteni parissa. Kasvimaa puskee niin paljon vihannesta ja hedelmää, ettei kaupasta tarvitse ostaa juuri muuta kuin leipää ja maitotuotteita, isäntä kun ei antanut omaa lehmää ostaa. Liha ja kala on hankittu suurimmaksi osaksi itse, mutta syömme myös paljon kasvisruokaa. Ehkä ensi kesäksi hankimme muutaman kanan. Mitähän Kuura niistä sanoo?


Olen vihdoinkin saanut oman talon ja maapalan, joka on poissa keskustan humusta ja jossa pystykorvani saavat haukkua niin paljon oraville ja pikkulinnuille kuin sielunsa sietävät ilman, että naapurin ukko ja akka katsovat kieroon - sillä naapureita ei yksinkertaisesti ole, ei ukkoa eikä akkaa.

Katseeni siintää jo tulevaan syksyyn, kantarellien kiiltoon, mustikoiden värjäämiin sinisiin sormiin, teeren lauluun.. Kuura ei enää paljon jaksa, mutta nuorempi pystykorvani odottaa innolla elämänsä ensimmäistä lintujahtia. Sillä ei ole vielä nimeä, sillä tämä tarina on mielikuvitusta.


Tämä päivä.

Herään aamulla tekstiviestiin: "Fitnesstukkuun alennuskoodi!" Kuura mönkii kyljessä kiinni ja ilahtuu, kun on jo aamu. Kävelen makuuhuoneesta kolme metriä eteenpäin ja käännyn, niin olenkin jo keittiössä. Ensimmäisenä vilkaisen ikkunalaudalla olevia viljelyksiäni ja tunnen olevani jonkin sortin voittaja, kun kurkku on itänyt.

Isännän tultua kotiin sanon, että "muista astua Kuuran kanssa varovasti ulko-ovesta, kun nuo kersat vetelee noilla mopoillaan ihan oven edestä". "Tottakai", kuuluu vastaus. Teemme kahta eri ruokaa, isännälle jauhelihasta ja minulle kikherneistä. Teen mitä huvittaa, eikä minua huvita syödä kaupan jauhelihaa.


Lähden Kuuran kanssa lenkille ja otan kameran mukaan. Kävelymatkan päässä kotoa on iso järvi. Asun viiden tunnin päässä metsästysmaista, mutta luonnossa kävelemme joka päivä. Kävellessäni suunnittelen jo seuraavaa viikkoa, kun taas pääsen Kuuran kanssa Pohjanmaalle.

Kuvaamme sorsia ja sinivuokkoja ja tulemme kotiin. Unelmoin omasta talosta ja kasvimaasta, niin kuin olen tehnyt joka ikinen päivä täytettyäni 19 vuotta. Omasta rauhasta, luonnosta, metsästä ja koirista. 

Haaveet ovat lähempänä toteutumista, kun ne sanotaan ääneen.


EVE




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti