REISSUPÄIVÄKIRJA | OSA 2

Torstai

Huilipäivän jälkeen torstai alkoi aikaisin aamulla, ja Kuuralla oli metsässä aivan toinen meininki kuin viimeksi. Likka juoksi hienosti hakemaan lintuja noin kolmeensataan metriin, eikä tullut käymään luona montakaan kertaa. Teerejä oli liikkeellä hyvin, jopa niin hyvin, että Kuura pääsi kaksi kertaa meidän aikaisemman toiminnan mittakaavassa hyvään haukkuun. 

Ensimmäiselle menin kontaten, mutta lintu ehti lähteä ennen kuin minä sitä näin. Toisella kertaa Kuura löysi puusta ääntelemättömän linnun ja alkoi haukkua sitä. Lintu siirtyi puun latvaan suoraan näkökenttääni. Siinä minä tapitin lintua noin 40 metrin päässä, eikä olisi tarvinnut kuin ampua - jos minulla olisi ollut rihlakko! En halunnut ampua teerikanaa niin kaukaa haulikolla, sillä en halunnut ottaa niin isoa riskiä siitä, että linnusta olisi tullut haavakko. Yritin hiipiä hieman lähemmäs, mutta eihän se sitä kestänyt. Yhtä kaikki, olen ylpeä Kuurasta, sitä on suotta aina vähätelty. Kuura osaa kyllä asiansa, kun vain saa tilaisuuden. 

Ps. Iskä, jos sulla on ylimääräinen rihlakko, voin ottaa. 

Perjantai

Syntymäpäivä alkoi puurolla ja suklaalla ja jatkui metsässä. Onko parempaa paikkaa täyttää 25 vuotta? :) Lumi oli vuorannut maaston kauniiksi ja ilma oli rapsakka. Sanoisin, että keleistä paras.

Kuura paineli edellisenä päivänä 21 kilometriä, joten sen annettiin huilata aamu. Lähdimme Johannan ja Reija-koiran kanssa katsomaan, josko meillä olisi yhtä hyvä tuuri kuin oli metson kanssa. Reija on kokenut konkari ja löysi ääntelemättömät linnut puusta ja aloitti hyvän, tiheän haukun. Harmi, että minä kävelin rinnettä ylös haukulle kuin noita pääsiäisvalkeille, joten linnut näkivät minut kaukaa ja lähtivät ilkkuen tiehensä. Johanna sanoi, että seuraavalla kerralla on mentävä matalampana, varsinkin rinnettä ylös.

Iltapäivällä heitimme pienen lenkin myös Kuuran kanssa, mutta Kuuralla ei taas virta piisannut, varsinkaan, kun maa oli nuoskainen ja tassua piti nostaa tavallista korkeammalle. Niinpä Kuuran kanssa tyydyttiin lyhyeen lenkkiin.

Lauantai

Jätimme suosiolla Kuuran mökille ja lähdimme Johannan ja Reijan kanssa kierrokselle. Vettä satoi ja kaikki tuntui muutenkin menevän pieleen, kunnes tuli ilon pilkahdus - Reija haukkuu puuhun ja lähellä!

Tällä kertaa virheisiin ei ole varaa. Löin sammaleeseen maata kuin mettoo nevahan ja aloin ryömiä läheisen kiven taakse. Kiven takaa kiikaroin, että missä kohdassa se Reija on. Jatkoin ryömimistä kohti seuraavaa kiveä. Kun olin ryöminyt noin 20 metriä, olin kyllin lähellä. Kurkistin kiven takaa ja tajusin, että Reija käy jostain syystä niin kuumana, että haukkuu tyhjää puuta.

Reija senkin ryökäle, lienikö kosto meikäläiselle, kun munasin aiemmin hyvät haukut. Johanna kuitenkin sanoi, että minä etenin hyvin. Kyllä se vielä jossain kohdassa onnistuu!

Meillä on vielä kaksi jahtipäivää jäljellä, ja toivon, että Kuuran kanssa vielä onnistaa.

Ps. Blogia on hankala kirjoittaa kännykällä, joten pieniä fonttikoon eroja saattaa olla havaittavissa.


EVE

REISSUPÄIVÄKIRJA | OSA 1

Kolmas päivä Ruotsissa alkoi sateisena ja tuulisena, joten osa porukasta, minä mukaan lukien, pitää tänään huilipäivää. Nyt on myös aikaa kertoa tähänastiset kuulumiset reissun tiimoilta. 

Maanantai

Nukuimme matkustuksen jäljiltä hieman pidempään ja lähdimme Johannan ja Kuuran kanssa metsään aamupäivällä. Kahden viikon makaamisen jälkeen jyrkän rinteen nousu alkoi tuntua reisissä välittömästi. Kuura kiersi metsää mukavasti hakien lintuja. Etenimme noin kilometrin tuntivauhtia,  ja kahden tunnin kuluttua Kuura aloitti ensimmäisen koppelohaukun. Kerkesin kumminkin ottaa haukkua kohti vain kolmesta kuuteen askelta, kun haukku jo loppui. Haukku varmaankin alkoi niin räjähtävästi, että lintu liiteli tiehensä. Tämä toistui myöhemmin uudelleen. 

Läheltä kuului pyrähdys. Johanna kuiskasi takaani, että "pyy", ja minä hiipimään kohti puuta, jonka oksalle pyy istahti. Hiiviin lähemmäs ja lähemmäs yrittäen pysyä matalana ja astua rapisevaan, kohmeiseen maastoon mahdollisimman äänettömästi. Olin kolmea pyytä kymmenen metrin päässä ase edelläni, mutta minulla oli ongelma. 

Vaikka kuinka tihrustin, en pystynyt erottamaan pyitä kuusten rungoista. Minulla on epätarkka näkö, eivätkä piilolinssit asettuneet millään silmiin sinä aamuna. Vaikka kuinka siristin, erotin pyyn vasta kun se lehahti lentoon. Toinen pyy lensi naamani eteen kuusen oksalle istumaan, mutta en voinut muuta kuin katsoa hölmönä puita. Kuura ei haukkunut pyitä, vaikka näki ne paremmin kuin minä. Niinpä nämä naamioitumisen mestarit livahtivat hyppysistäni ja minä jäin päivittelemään, että olisinpa käynyt Specsaversilla.

Tiistai

Aamu alkoi kuuden jälkeen,  ja jäseniä painoi edellispäivän viiden tunnin samoilu. Neva upotti niin paljon, että tuntui kuin olisi kävellyt yhden askelen eteenpäin ja kaksi taakse. Kuura makasi matolla silmät kiinni, kun muut olivat jo kamppeet niskassa valmiina lähtöön.

Lähdimme Johannan ja Kuuran kanssa liikkeelle heti, kun tuli valoisaa. Laitoimme Kuuralle tutkapannan, mutta tällä kertaa Kuura ei hakenut lintua yhtä hyvin kuin edellispäivänä vaan juoksi edellämme suoraa polkua. Vasta parin tunnin päästä vanha rouva lämpeni ja juoksi edes yli sataan metriin, silloinkin jalkojaan aristellen. 

Istahdimme mättäälle syömään eväitä, ja annoin puolet eväistäni Kuuralle. Laskimme rinnettä alaspäin, kun Kuura hätisti kolme teerikanaa lentoon, mutta ei kuitenkaan seurannut niitä eikä haukkunut niille. Totesimme, ettei Kuuralla ole paras mahdollinen päivä ja veimme sen autoon huilaamaan. Johanna kantoi Kuuralle kourapohjissaan rasvanapuja, että se saisi energiaa. Lähdimme toiselle kierrokselle Johannan ja Mikan Reija-koiran kanssa. 

Reija paineli maastoa eteenpäin ihan toisella tavalla. Johanna sanoi, että kierretään huvikseen vielä nevan reuna ennen kuin mennään takaisin autolle. 

Yhtäkkiä ihan viereemme lensi ukkometso. Se oli ilmeisesti säikähtänyt Reijaa, eikä huomannut meitä. Otin aseen eteen ja napsautin varmistimen pois päältä. Odotin, että Reija tulee näkyviin, etten ammu vahingossa sitä. Sillä hetkellä metso lähti lentoon ja niin lähti myös ensimmäinen laukaus. 

Ammuin joko ohi tai haavoitin metsoa lievästi, sillä se istahti noin 15 metrin päähän puun oksalle istumaan. Siinä se nyt oli, lähellä, eikä mitään tiellä. Tikka lauloi, ja myös metson laulut oli sen hetken jälkeen laulettu. 

Johanna taputti minua selkään niin, että etuhampaat olivat pudota. Reija oli jo metson kimpussa, ja me juoksimme puukon kanssa putoamispaikalle. Tein metson kaulaan viillon varmistaakseni sen kuoleman. Johannan ohjeilla suolestin linnun ja olin samalla suolestaa itsenikin, ainakin sormenpäästä. En tullut ajatelleeksi, että joillakin puukot ovat terävämpiä kuin meidän iskällä. 

Mika ja Matti onnittelivat minua saaliista, vaikka suurimmaksi osaksi saalis olikin Reijan ansiota. Reija sai palkkioksi sisälmyksiä, vuolaat kehut ja rapsutukset. Erityismaininta kuuluu myös opettajalleni Johannalle!

Matti kysyi huuli pyöreänä, että oliko tuo tosiaan mun ensimmäinen saalis. Pikkuflikka tuli ensimmäistä kertaa reissuun, ja heti jäi jokaisen pystykorvaihmisen unelma reppuun. Moukan tuuriako? :) 

Vaikka tänään sataa, miehet lähtivät metsään. Mistähän se mahtaa johtua... 

Tänään syödään porukalla! 

EVE

KANALINTUJAHTIIN ULKOMAILLE

Olen haaveillut heinäkuusta asti, että muutamat lomapäiväni tulen käyttämään syksyllä lintujahtiin. Siitä asti olen suunnitellut syyslomaani. Olen hankkinut aseluvan, treenannut ampumista, kulkenut metsissä ja liikuttanut koiraa, hankkinut varusteita palkkaluokkaani nähden aivan liian suurella euromäärällä ja nyt se on totisinta totta, että reissuun todella lähdetään, sillä startti on jo sunnuntaina!

Alunperin suunnittelin reissaavani yksin Rovaniemen tienoille. Isä kuitenkin ehdotti, että jos lähtisin hänen mukaansa syyskuulla Savukoskelle. Minulla oli sellaisia esteitä, etten syyskuussa pystynyt lähteä mihinkään ja sehän vasta harmitti. Isäni sai idean, että ehkäpä voisin lähteä lokakuun lopulla hänen ystäviensä oppeihin Savukoskelle. Minut huolittiin mukaan, joten siitä alkoi kyseisen reissun suunnittelu. 

Noin kuukausi sitten suunnitelmat kuitenkin muuttuivat taas. En onneksi ollut ehtinyt maksaa lupia valtion maille Savukoskelle, sillä emme tulisikaan menemään sinne. Isäni sanoi minulle hyvin hienovaraisesti, että Savukoskella on ollut heikosti lintutilanteita, että hänen ystävänsä eivät lähdekään Savukoskelle, vaan Ruotsiin. "Olisiksä halunnu sinne Ruattiin lähtiä..?"

No.. HALUAN!

Siitä sitten alkoi tulli-ilmoitusten, laivalippujen, ekinokokkilääkitsemisien, rokotusten, lemmikkieläinpassien, Ruotsin riistanhoitomaksujen ja lupien oston ralli, mutta vihdoin kaikki on hoidettu. Koska mikään ei ole omaani (ase eikä koirakaan virallisesti) niin olen tarvinnut lisäksi vielä virallisilta omistajilta valtakirjat, että saan vietyä kaiken rajan yli. Mitään en olisi tietenkään yksin noviisina osannut tehdä, vaan muut reissulaiset neuvoivat ja auttoivat minua, kiitos siitä!

"Noo, mitäs teet lomalla?"
"Meen Ruattiin."
"Ai risteilylle?"
"Tavallaan."

Laiva lähtee Vaasasta ja saapuu Uumajaan, josta jatkamme matkaa autoin Keski-Ruotsiin. Lisäkseni retkueeseen kuuluu kolme muuta ihmistä sekä seitsemän suomenpystykorvaa. Riittävätköhän ne varmasti?

Kotipihan pihlajanmarjoista valmistettu hyytelö odottaa pääsevänsä riistaruoan viereen.

Viimeiseen kahteen viikkoon Kuura ei ole saanut kunnolla liikuntaa, sillä olen joutunut ottamaan iisisti parannellakseni omia kremppojani. Sunnuntaista alkaen yhdeksän päivää tulevat olemaan koiralle todella kovia, mutta on olemassa pieniä niksejä, joilla koirankin palautumista pystyy edistää. Tämä reissu tulee vaatimaan myös omalta kestävyydeltäni todella paljon.

Pakkaukset ovat vielä aavistuksen kesken, mutta kunhan saan auton pakattua, lähden karistamaan kohti välietappia, Lapuaa, ja teen vielä viime hetken hankinnat reissua varten. Tästä tulee kaikkien aikojen loma, jonka jälkeen olen todennäköisesti väsyneempi kuin ennen lomaa. Pidän reissusta päiväkirjaa ja kerron kuulumisia pitkin viikkoa.

Hmm.. Mitkä kengät mukaan?

Olen miettinyt pitkin syksyä, millaiset metsästyskengät ostan. 20 vuotta vanhoista Sievin maihareista mureni kirjaimellisesti pohja, joten jouduin hävittämään uskolliset, isoveljiltä perityt jalkineet. Sen jälkeen olen tallannut metsissä joko lenkkareissa tai kumppareissa. Koska en halua ottaa pienintäkään riskiä, että reissuni menisi pilalle kastuvien kenkien takia, päätin ostaa Muckbook Arctic Sport -talvikumpparit. Saappaat kestävät veden lisäksi pakkasen kuulemma -47 asteeseen asti, eli käytännössä näissä ei pitäisi palella. Hinta oli Varuste.netissä jotain 90 euron luokkaa, en muista tarkalleen, sillä "perse on auki että syrämmehen tuuloo", joten nämä saappaat eivät enää tässä konkurssissa tunnu.

Palataan asiaan länsirajan tuolta puolen,


EVE

10 + 1 KYSYMYSTÄ SUOMENPYSTYKORVAN EMÄNNÄLLE

Suomenpystykorva on ainakin näillä leveysasteilla katukuvassa melko harvinainen näky. Ihmiset kyselevät minulta monesti koirarodusta erilaisia kysymyksiä, jotka jolloinkin häkellyttävät ja jolloinkin hymyilyttävät. Tässä yleisimmät/erikoisimmat kysymykset, joita on vastaan tullut:


1. Onko suomenpystykorva se räksyttäjä?

Juu, sama koira. Räksytys ei ole koiralla kovin hyvä tavaramerkki, mutta suomenpystykorvan kuuluukin haukkua. Suomenpystykorva ilmoittaa omistajalleen kaikesta havaitsemastaan liikkeestä ja näin ollen on myös mainio talovahti. Sodan aikana suomenpystykorva ilmoitti vihollisen tulosta jo kaukaa, jolloin talonväki pääsi pakenemaan ajoissa. Metsällä koira ilmoittaa haukullaan metsästäjälle saaliin paikan ja peittää samalla metsästäjän äänet. Näillä asioilla puolustan suomenpystykorvan "moitittavaa" räksyttämistä ja avaan haukkumisen taustoja rodusta tietämättömille.

2. Onko teillä suomenpystykorva? Meidän mummolaskin oli semmonen!

Pienen keskustelun jälkeen selviää, että mummolassa joko todella oli suomenpystykorva tai suomenpystykorvaksi kutsuttu sekarotuinen koira, jossa oli noin 3% aitoa pystykorvaa. Yhtä kaikki, suomenpystykorvan näkeminen tuo monelle rakkaita muistoja lapsuudesta ja suomalaisesta maaseudusta, onhan rotu suomalaista kansanperintöä parhaimmillaan.

3. Eikös se oo sellainen oravanhaukkuja?

On varmaan, jos menet sen ensimmäisestä haukusta oravan ampumaan.

4. Pureeko se?

Se, että koira tervehtii haukkumalla, ei tarkoita, että koira olisi puremassa. Ei normaali ihminenkään tavattaessa ensimmäisenä lyö nyrkkiä toisen nenään. Toki en voi olla aina varma, mitä koirani pääkopassa liikkuu ja että miellyttääkö uuden tuttavuuden pärstä sitä vai ei, onhan koira sudesta polveutuva ja osaltaan arvaamaton luontokappale. Ensimmäisenä en lähtisi naamaani laittamaan vieraan koiran lähelle, oli kyseessä minkälainen koira tahansa. Tämä on tosiasia, mutta vastaan silti, että ei pure, koska muutoin meillä ei kävisi vieraita.

5. Mitä sillä metsästetään?

Itselle niin selvä asia voi olla jollekin täysin vieras. Niinpä levitän kaikille tietoa juurta jaksain, että suomenpystykorva on lintukoira. Tästä syntyvä mielikuva on usein niityllä kirmaava koira pikkulintujen perässä, joten tarkennettakoon, että suomenpystykorvalla metsästetään metsäkanalintuja. "Olet varmaan joskus kuullut ukkometsosta? Hyvä, olet siis oikeilla jäljillä."

6. Haukkuuko se sisällä?

Ensimmäinen viikko kerrostalossa oli tuskaisaa, en nukkunut silmällistäkään. Kuura vahti joka ikistä korvalla kuultavaa kohahdusta. Nykyään Kuura ei korvaansa lotkauta edes postikustille. Jos tulee vieraita, Kuura tervehtii ovella ja joskus yrittää komennella mamia lenkille. Eli, haukkuu sisällä vähemmän kuin keskiverto puudeli.

7. Onko tuo sun koira nyt tyttö vai poika? Suomenpystykorvat näyttää kaikki pojilta.

Muutama tuttu on kysynyt tätä vielä senkin jälkeen, kun on käynyt meillä ihastelemassa Kuuran nisillä lepääviä pentuja. Omaan silmääni uroksen ja naaraan ulkonäölliset erot ovat tietysti yhtä selvät kuin miehen ja naisen.

8. Onko se teidän koira aina ulkona?

Joskus sisäkoiran omistava ihminen on kummastellut, onko suomenpystykorva aina ulkona, ikään kuin se tarkottaisi, ettei koirista huolehdita. Koirat eivät ole aina ulkona, mutta usko tai älä - ne viihtyvät siellä erittäin hyvin. Kuura on nykyään sisäkoira, vaikka suomenpystykorva ei ole perinteinen sisä-/seurakoira. Minun näkemykseni kuitenkin on, että kaikki koirat on mahdollista totuttaa sisälle, mikäli siihen on resursseja. Ulkokoirissa ei kuitenkaan ole mitään vikaa, kunhan koiria ei hylätä häkkeihin.

9. Haukkuuko se yölläkin?

Haukkuu, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Etenkin ulkona odottamattomia asioita on helpompi havaita, esimerkiksi siiliystävät, jotka tykkäävät lyllertää koiran tarhaan yöaikaan. 

10. *Lässyttämällä* Saako sitä vähän haistaa? Anna nyt sen vähän haistaa tätä mun koiraa! (Lenkillä)

Suosittelen pitämään sen remmin nyt hyvin kireällä, kun me kävelemme tästä ohi. Näin tekisi mieleni sanoa. Sen sijaan sanon kohteliaasti, että ei saa haistaa, koirani ei pidä muista koirista. Etenkin suomenpystykorva nartut ovat hyvin oman arvonsa tuntevia ja usein äksyjä muita koiria kohtaan. Suomenpystykorva on myös hyvin reviiritietoinen, eli jos se kokee, että hänen tontilla täällä patsastellaan, naapurin sesse saa hyvin äkkiä lähdöt. Suomenpystykorva on myös mustasukkainen omistajastaan, eli kaikki pääsevät helpommalla jos voidaan lenkkeillä ilman väkisinhaistattamisia.

Ilman koiria kulkevien mummojen luo Kuura sen sijaan olisi into piukeana menemässä, ja on saanut monilta kehut ja rapsutukset kauniista ulkonäöstään.

+1. Onko suomenpystykorvat kalliita?

Käyttöarvoonsa nähden eivät, hinnat pyörivät tuhannen euron molemmin puolin. Kuurasta on maksettu nollaseiska viinapullo, mutta Kuuran arvoa perheenjäsenenä ei voi rahassa mitata.


Onko sinulla sellainen koirarotu, joka herättää ihmisten huomion? Onko sinulta kysytty näitä samoja kysymyksiä?

Kuvissa esiintyy Kuura ja sen 2014 kesän penskoja.


EVE

MILTÄ PUPUNRUOKA MAISTUU?

Elämäni pisin lihaton jakso oli puolitoista kuukautta, ja se meni rikki eilen, kun tein suppilovahveroista ja pororouheesta kastikkeen. Sanoin mun miehelle, että "kun en oo pariin kuukauteen syönyt lihaa, niin meenköhän ihan tukkoon tästä annoksesta". Juippi tokaisi siihen, että hän ei ole kahteen vuoteen syönyt vihanneksia, että mitäköhän hänelle tapahtuu. No, nauroin.

Vihannesten syönnillä juippi viittasi keittiömme uusimpaan myllyyn nimeltä mehulinko. Eilen surauttelin porkkanoista, punajuurista ja omenoista ison kannullisen mehua ja porkkanasta jääneen massan käytin sämpylätaikinaan. Luulen, että juipin huoli liiasta kasvistensaannista on kuitenkin aiheeton. Punajuurimehun uhka taisi olla pieni järkytys, mutta onneksi hän sai valita olla maistamatta sitä. ;)

Kun ilmoitin perheelleni, että en syö enää kaupan lihaa, kommentit olivat hyvin vaihtelevia. Pienen kyseenalaistamisen jälkeen kaikki kuitenkin suhtautuivat asiaan positiivisesti. Päällimmäisenä mieleeni jäi isäni kommentti:

"Sitten sun pitää ampua hirvi."

Isäni oli oikeassa, nimittäin hirvestä riittäisi lihaa pidemmäksi aikaa. Isäni ei tainnut kuitenkaan heti hoksata, että joka aterialla ei välttämättä tarvitse olla lihaa. Jos sanon, että syön riistaa, se ei tarkoita, että riistaa pitäisi löytyä viisi kertaa päivässä. Sitä löytyy kun sitä löytyy. Olen ollut syksyn aikana kaksi kertaa kotona käymässä, ja molemmilla kerroilla isä oli ostanut lohen. Tuollainen toisen huomiointi lämmittää sydäntä pitkäksi aikaa.

Ennen tätä ruokavalionmuutosta söimme juipin kanssa jatkuvasti jauhelihaa eri muodoissa. Kanasta emme kumpikaan välitä. Possunpihveihin kyllästyi kesän grillailujen jälkeen. Mitään hienoja lihoja ei tullut koskaan laitettua. En todellakaan kaipaa jauheliharumbaa, nykyään tulee syötyä paljon monipuolisemmin. Pekonia tekee mieli monesti ja sitä aion vielä joskus syödäkin, edelleen laatu korvaa määrän. Jo syö lihaa harvemmin, kestää kukkaro panostaa laatuun.

Ps. Lapin liha by Polarica - Wildfood kylmäsavustettu pororouhe pääsee kyllä jatkossakin meikäläisen lautaselle, se tuo erittäin maukasta vaihtelua kastikkeisiin. Poro elää puoliksi villinä joten sen lihaa haluan syödä ja teen sen hyvillä mielin.

Yhtä kaikki, en ajattele jääväni paitsi juuri mistään, paitsi pekonihampurilaisesta. Tällä hetkellä menen hampurilaisravintolaan kuitenkin pääasiallisesti valkosipulimajoneesin takia. Kyllä mä pärjään.

Voinemme kuitenkin päätellä kuvista sekä siitä, että miesväkikin on aina ruokapöytään ilmaantunut, että kasvisruokakin on maistuvaa.

EVE

SYYSKUUN PARHAAT

Lokakuu on jo hyvässä vauhdissa, mutta ei sitä malta olla fiilistelemättä vielä syyskuun parhaita puolia.

1. Metsäkanalinnustuksen aloitus

Parasta on tietysti se, että 10. syyskuuta alkoi metsäkanalintujen metsästysaika. Huono puoli tässä on se, että linnut elelevät tätä nykyä hyvin harvakseltaan. Asiaa käsittelin jo aikaisemmin TÄÄLLÄ, joten en ala itseäni toistamaan. Kiinnostus erityisesti metsäkanalintuihin juontaa tietysti juurensa suomenpystykorviin, joita perheessäni on ollut useita koko elämäni ajan. Haluan tietysti oppia metsästämään kaikkia mahdollisia riistaeläimiä, mutta jostain se täytyy aloittaa.

2. Puolukat

On se jännä, miten lapsena piti puolukkaa pahanmakuisena ja äidin juottama puolukkamehu Vaasan jaakko oli pikemminkin rangaistus kuin palkinto. Nykyään puolukka on yksi suosikkimarjoistani. Puolukanhimoni johtunee siitä, että terveellisiin elämäntapoihini kuuluu hyvin vahvasti aamusmoothie, johon tulee marjoja, raakoja kananmunia, banaania, proteiinijauhetta ja nestettä. Banaani ja maustettu proteiinijauhe tuovat smoothieen niin paljon makeutta, että mielestäni happamat marjat sopivat siihen paremmin kuin esimerkiksi mansikka. Toki joskus herkutellaan myös muilla marjoilla, mutta puolukka ja herukat ovat tällä hetkellä lemppareita. Syyskuussa poimin puolukoita sangollisen, nimittäin enempää ei pakastimeen mahdu.

3. Suppilovahverot

Suppis on siitä ihana sieni, että sitä löytyy melkein mistä metsästä tahansa, niitä on usein PALJON ja se ei maultaan häviä juurikaan kantarellille! Lisäksi suppis kestää hieman pakkasta, joten niitä pystyy poimia vielä pitkälle lokakuuhun!

En malta odottaa, mitä kaikkea kivaa lokakuu tuo tullessaan!

Mikä oli sun mielestä parasta syyskuussa?


EVE