KOIRAMESSUT 2017

Viikonloppu vierähti Helsingin Koiramessuilla näyttelykehiä kierrellen ja valokuvaten. Kyllähän sitten oli väkeä, kuinka moni teistä oli paikalla?

Katsoin lauantaina ja sunnuntaina lähes kokonaisuudessaan suomenpystykorvat sekä bouvierit, sillä ystäväni oli näyttämässä bouvieria, joka oli minulle itselleni tätä ennen täysin vieras rotu. Rodun edustajat osoittautuivat erittäin mukaviksi ja luttanoiksi jättikoiriksi. Maarit on hullu koiranainen ja tietää näyttelymaailmasta muun muassa kaiken, joten minä vain yritin pysytellä hänen vauhdissaan mukana. Välillä kävimme moikkaamassa myös hullua koiramiestä, isääni, joka oli kolmena päivänä tuomaripöydän takana muissa kehissä. Niin, ja Maaritin näyttämä bouvier Mörrimöykyn Aragorn oli rotunsa paras ja paras uros 1 lauantaina Nordic Winnerissä, eli ei mikään turha reissu!

Suomenpystykorvien punaiset turkit suorastaan säihkyivät vaaleansinistä kokolattiamattoa vasten. Kaikki tepsuttivat niin hienosti näyttelyhihnoissaan. Osa vähän nyki, haukahteli ja välillä vähän ärähtikin, mutta se kuuluu luonnollisena osana asiaan. Pääasiassa kaikki pystärit käyttäytyivät todella hyvin ja niiden hyvin hoidettuja turkkeja oli kiva katsella. Mieltä lämmitti erityisesti se, että Kuuran jälkeläinen pärjäsi hyvin.

Istuessani perseen puuduttavalla puupenkillä siinsin ajatuksissani aikaan, jolloin kiersin Kuuran kanssa innokkaasti näyttelyitä. Vuonna 2011 joka torstai räjäytin viinipunaisen Renaultini käyntiin ammattikoulun pihalla ja kurvasin kotiin syömään kuorineen keitettyjä, multaisia perunoita. Iskä otti pienet päiväunet, mikä ei kyllä juurikaan ole hänen tapaistaan. Sen jälkeen ajelimme Haapakoskelle näyttelyharkkoihin, johon osallistui metsästyskoiria.

Kuura ei pitänyt näyttelyharkoista. Se oli ainoa niistä kaikista koirista, joka veti, veti ja veti suu vaahdossa, vaikka sillä oli kuristuspanta. Se rähjäsi aina muille koirille ja kun komensin, se rähjäsi myös minulle. Minä olin aina koiraa ojentamassa kehän laidalla kurapaskassa polvillani, kun muut treenasivat hienosti. Kuura oli etenkin nuorena luonteeltaan haastava koira ja olen tehnyt ison työn, että se on tällä hetkellä kaikkien rakastama Kuura-koira. Edelleen sitä työtä varmasti olisi jonnin verran.

En tiedä, mikä niissä treeneissä pänni, mutta itse näyttelyissä se käyttäytyi aina kuin unelma, eikä piitannut toisista koirista mitään. Kehässä se liikkui sulavasti ja rauhallisesti. Saimme Kuuralle yhden Sertin ja sillä kerralla se oli rotunsa paras eli ROP. Kuuran käytös oli moitteetonta, mutta kaikkien tuomareiden silmää se ei miellyttänyt aavistuksen turhan pitkän "lehmänselkänsä" ja pari milliä liian pitkän kuononsa kanssa, joten tarpeeksi monta erittäin hyvää eli EH:ta saatuamme kiinnostukseni näyttelyihin lopahti. Siitä lähtien olemme keskittyneet metsissä samoiluihin. Kuuralla on teetetty kolmet pennut, joista kahdet kennelnimen alla, joten siltä kantilta on ollut hyvä, että emällä on yksi Sert plakkarissa.

Minusta kaikessa elämässä käyttöarvo on tärkeämpi kuin näyttöarvo ja sama pätee suomenpystykorviin. Yhtä kaikki, mitä monipuolisemmin koiran kanssa jaksaa harrastaa, sen enemmän koiraharrastus antaa. Siitä syystä harkitsen vakaasti osallistuvani Kuuran kanssa kevättalvella veteraaninäyttelyyn, kunhan koirani (joka muistuttaa tällä hetkellä oravaa), kasvattaa kunnon turkin. Sitä varten ostin muun muassa uutta lisäravinnetta messuilta sekä uuden harjan poistokorista (vanha karsta oli epämiellyttävä koiralle).

Minua ei varsinaisesti kiinnosta terveisiä ajella, joten kyllä jos tässä johonkin näyttelyihin vielä vanhan leidin kanssa lähdetään, tulosta  sieltä mennään hakemaan, ei kokemusta. Mikäli tulos ei ole toivottu, todennäköisesti pysyn jatkossakin paremmalla puolen kameraa.

Onnittelut kaikille, jotka pärjäsivät näyttelyissä!

PS. Jos bongasit minut kuvaamassa koiraasi, oli se todennäköisesti hyvässä kuvakulmassa minusta katsottuna tai ihan muuten vain hyvännäköinen. Kuvia voi pyytää minulta kuuraeveliina@gmail.com.

EVE