METSÄN OMA KULTAKAIVOS

On hankala löytää hyviä sienipaikkoja. Hyvien apajien löytäminen on jo kyllin vaikeaa ilman ulkopaikkakuntalaisen ummikkoisuuttakin. Muutaman hukkareissun tehneenä ja niistä lannistumatta olen vihdoin löytänyt oman kultakaivokseni uudella kotipaikkakunnallani! Koordinaatit sienipaikastani vien tietysti hautaan.

Suosikkisieneni on tietysti keltavahvero eli kantarelli. Kaikki, jotka pitävät sienistä, pitävät myös kantarellistä. Monet kuitenkin sanovat, ettei niitä löydä mistään. No ei varmasti löydy, jos kantarellisilmä ei ole harjaantunut, eikä viitsi kävellä metsänreunaa kymmentä metriä pidemmälle. Kliseisesti sanottu, mutta: etsivä löytää! Haluankin nyt jakaa oman kokemukseni hyvistä kantarellipaikoista.

Ehdottomasti paras neuvo on, että kantarelli tykkää kasvaa tamppaantuneiden polkujen tai metsäautoteiden varsilla. Tästä syystä sienet ovat monien kävelijöiden tavoitettavissa, sillä tottumatonkin metsänkävijä kävelee mielellään valmista polkua pitkin. Huono puoli tässä on se, että etenkin metsäautoteiden varsilla kasvavat sienet ovat monesti likaisia. Hyvä puoli taas on se, että jos löydät pientareelta yhden kantarellin, niitä on varmasti enemmän, kun lähdet kävelemään tieltä metsään päin. Kantarelli ei koskaan kasva yksikseen. Jos löydät yhden, voi varmuudella sanoa, että niitä on lähettyvillä lisää.

Kantarellin löytäminen vaatii todellakin hieman harjoittelua ja harjaantunutta silmää. Sienet ovat usein niin hyvin heinän, sammaleen tai karikkeen peitossa, että niistä saattaa olla näkösällä vain pienenpieni keltainen piste. Monesti on tullut käveltyä kehää ja hetken kuluttua tajuttua, että on astunut pienten kantarellien päälle niitä etsiessään. Kantarellit eivät kasva sarjakuvamaisesti maanpinnasta suoraan ylöspäin, vaan ovat yleensä aina osittain karikkeen alla peitossa. Hyvä tunniste on nimenomaan keltainen väri, ja harjaantunut silmä erottaa keltaisen pilkahduksen maastosta, vaikka ympärillä olisi keltaisensävyisiä lehtiä tai muuta hämäävää. Joten, ei muuta kuin sinnikkäästi metsään!

Mulla oli kaksi vapaapäivää, joista molempina kävin sienestämässä. En pystynyt kuitenkaan keskittymään ihan täysin voimin kantarelleihin. Kuulin nimittäin metsästä, hyvin läheltä minua, hirven määkimistä, ja tästä syystä en uskaltanut päästää koiraa irti. Koiran saa päästää vapaaksi muutenkin vasta 20. päivä tätä kuuta ellei koira ole välittömästi kytkettävissä, ja mikäli koira olisi hirven nähnyt, se ei todellakaan olisi ollut kytkettävissä edes tämän vuorokauden puolella. Jos ehdin sieneen vielä ennen 20. päivää, jätän koiran suosiolla kotiin. Tällä kertaa kantarellit pääsivät piirakkaan, mutta olen tehnyt niistä myös pastakastikkeita, jotka ovat älyttömän ihania. En tiedä, maltanko laittaa yhtäkään löytämääni kantarelliä pakkaseen asti!

-EVE