Monelle kevät on henkiin heräämisen aikaa. Useimmille lisääntyvä valo tuo energiaa pitkän ja pimeän talven jälkeen.
Itselleni keväällä on täysin päinvastainen vaikutus. Vaikka pidän Suomen jokaista vuodenaikaa ja luonnon kehityksen vaihetta kauniina, jostain syystä kevät ahdistaa. Kun jättipakkaset lähtivät ja lumet alkoivat sulaa, toivoin mielessäni, että talvi vielä jatkuisi pidempään. Sulanut lumi oli kuin nestemäinen kulta, omaisuuteni, joka valui sormieni lävitse paskaiseen viemäriin. Auringon alettua paistaa olin kuin sokea myyrä, joka oli nostettu päivännäköön pimeästä maakäytävästä. Aamulla kellon soidessa ensimmäinen ajatukseni oli painokelvoton, päivä meni puolivaloilla ja päivän päätteeksi kaaduin sänkyyn ja nukuin. Seuraavana aamuna sama juttu alusta.
Eräänä päivänä Kuura oksensi sänkyyn. Viimeisillä voimillani sain pestyä patjan puhtaaksi, mutta kuivunut oksennus jäi lakanan nurkkaan ja lakana osittain roikkumaan sängystä. En yksinkertaisesti jaksanut sitäkään vaihtaa. Ajattelin, että omapa on elämäni, sänkyni ja lakanani - olkaammekin oksettava perhe, eipähän tarvitse vieraita täällä katsella. Emme ole tarkkoja siisteyden suhteen, mutta perussiivo on oltava, että mieli pysyy virkeänä. Myös terveelliset ruoat pitävät vireystasoa yllä, mutta kun väsyttää, tulee mentyä sieltä mistä aita on matalin myös ruokien suhteen. Tätä jatkui pitkään - jokainen vapaapäivä oli täyteen tumpattu harrastukseeni liittyviä juttuja. Olen tyytyväinen kaikista asioista, joihin olen osallistunut, mutta olen oppinut myös sen, että joka paikkaan ei tarvitse itseään luvata oman jaksamisen kustannuksella. Mieluisatkin asiat saattavat alkaa stressata, kun tarpeeksi väsyttää.
Olen kuullut, että jotkut kärsivät jopa kevätmasennuksesta. Itse en ollut masentunut, olen kaikin puolin onnellinen ja minulla on asiat hyvin. Olin vain väsynyt. Yksinkertaisesti poikki. Valon lisääntyminen saattaa joillakin vaikuttaa fysiologisesti siten, että väsymys lisääntyy ja minusta tuntuu, että olen tällainen kevätnuokkuja. Syksy taas on paras vuodenaika, eikä aiheuta minulle minkäänlaista mielipahaa, kuten se joillekin voi tehdä.
Vierailut Etelä-Pohjanmaalla ovat olleet minulle aina henkireikä, mutta tarkoittavat sitä, että useat ihmiset haluaisivat nähdä ja treffata minut. Ystäviä on ihana nähdä ja haluaisin nähdä useamminkin, mutta tie kulkee myös tähän suuntaan. Miksi minulla olisi velvollisuus juosta sekuntikellon kanssa paikasta A paikkaan B, kun olen lähtenyt muutamaa vapaapäivää viettämään viiden tunnin ajomatkan päähän? Ei täälläkään kukaan tuntemani henkilö vapaapäiviään vietä. Tiedän, että on eri asia lähteä paikkaan, jonne ei ole mitään muita kytköksiä kuin yksi ystävä, mutta ei myöskään ole itsestäänselvää, että minä aina jaksaisin kyläillä. Näen niitä ystäviä, keitä ehdin, ja toisia sitten seuraavalla kerralla.
Nyt minulla oli viikko vapaata ja ajelin tietenkin kotiin Lapualle. Näin niitä ystäviä, joiden näkemisestä oli vierähtänyt eniten aikaa, mutta vietin myös paljon aikaa omissa oloissani koirien kanssa. En kulkenut kello kaulassa vaan tein juuri niitä asioita, joita mieli teki. Sain niin valtavasti energiaa tuosta reissusta, että olen kuin uudestisyntynyt. Nyt olen alkanut saada valosta voimaa ja puiden lehdistä positiivista energiaa. Nyt vain odotellaan kesää ja kesän parasta tapahtumaa, Erämessuja, jotka ovatkin jo ihan nurkan takana.
Oletko sinä kärsinyt joskus kevätväsymyksestä?
EVE
Ps. Lakanakin on nyt vaihdettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti