Mielelläni en enää näitä "haavoja" avaisi, mutta koska olisin tämän asian onnistuessa jakanut teille varmasti positiiviset vaikutukset vielä pitkälle tulevaisuuteen, koen velvollisuudekseni kertoa myös negatiivisen lopputuloksen. Tänä keväänä meillä jäi pentulaatikko tyhjäksi.
Kuuran kosiomatkasta pääset lukemaan tästä (klik).
Kuura ansaitsisi suorituksestaan Oscarin, olin nimittäin kokoajan lähes satavarma, että pentuja olisi tulossa. Kuura piti salaisuuden näihin päiviin asti - vielä alkuviikosta kävin jopa kesken työpäivän katsomassa Kuuraa, että onko kaikki kunnossa. Kuuran maha roikkuu edelleen, vaikka sitä ei ole yliruokittu grammaakaan.
Toki minulle sanottiin jo tiineysultrassa, kun astutuksesta oli kulunut 32 vuorokautta, että pentuja tuskin Kuuralla on. Eläinlääkäristä lähdin itkien kotiin ja pari päivää siinä meni nyyhkiessä, sillä koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja niiden kanssa touhuilu herättää minussa aina voimakkaita tunteita. Vaikka kuinka etukäteen tiedostin, että näin voi käydä, en mahtanut sille mitään, että suru tuli puseroon. Pettymys oli niin kova, sillä tämä oli Kuuran viimeinen mahdollisuus. Kuura on jo 8-vuotias, eivätkä syksypennut tule kysymykseen.
Pääsiäisviikolla Kuuran maha alkoi roikkua kunnolla ja kaikki oireet viittasivat siihen, että kohdussa saattaisi olla yksi tai kaksi pentua - jos olisi ollut vain yksi, en olisi ikinä antanut sitä kenellekään, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut pitää pentueesta yhtäkään pentua itsellä. Nyt pentusuunnitelmat siirtyvät kauas, kauas tulevaisuuteen.
Valeraskautta pidetään moitittavana ominaisuutena, mutta itse asiassa se on normaali koiran kiimakierron vaihe - joillakin oireet tulevat lievempinä kuin toisilla. Kuuralla oli tällä kertaa niin kovat oireet, että nisät täyttyivät maidosta ja alkoivat roikkua, mikä loi osaltaan illuusion, että Kuuran maha olisi isompi.
Nyt astutuksesta on kulunut sen verran monta vuorokautta pystyäkseni varmuudella sanomaan, että tyhjää on. Kaikki oli täällä pentuja varten valmiina. Syy Kuuran tyhjäksi jäämiselle oli väärä astutusajankohta olosuhteiden pakosta, mutta kovapäänä tämäkin piti kuitenkin kokeilla ja oppia kantapään kautta. Paremmalla suunnittelulla lopputulos olisi ollut toinen, sen myönnän.
Vaikka postauksen otsikko on 'pettymys', en ole lainkaan pettynyt. Olin pettynyt, mutta olen itkuni itkenyt jo kuukausi sitten, loppuaika vain varauduttiin mahdollisiin pentuihin. Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu ja välillä joutuu pettymään, se on pelin henki. Olen sitä mieltä, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja nyt olen onnellinen, että tämä kahden kuukauden aiheen ympärillä vallinnut turhanpäiväinen hössötys on ohi. Kuura on työnsä tehnyt kolmen pentueen edestä, ja hyvin on tehnytkin. Nyt Kuura saa viettää ansaittuja eläkepäiviä metsästäen ja sängyssä nukkuen.
Sanoin jossain kohtaa, että jos Kuuralla ei pentuja ole, syön vanhan hattuni. Kai tuolta kaapista löytyy jotain chilisoosia palan painikkeeksi.
Tämän postauksen myötä asia on pistetty pakettiin ja voimme keskittyä taas iloisempiin asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti